Foodoran mukaan vuosien ajan tilatuimpia annoksia ovat olleet omavalintainen pizza, kebab eri muodoissaan sekä kerros- ja juustohampurilaiset. LEHTIKUVA/ANNI REENPÄÄ

Näin paljon suomalaiset ovat syöneet kebabia 10 vuodessa

Foodora aloitti toimintansa Suomessa vuonna 2015.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aluksi Foodora toimitti lähinnä ravintolaruokaa, painottuen pizzojen, kebabien ja muun helpon ruoan nopeaan kotiinkuljetukseen. Kotiinkuljetuspalveluiden todellinen läpimurto tapahtui kuitenkin koronavuosien myötä, jolloin niistä tuli olennainen osa monen suomalaisen arkea.

Foodoran mukaan vuosien ajan tilatuimpia annoksia ovat olleet omavalintainen pizza, kebab eri muodoissaan sekä kerros- ja juustohampurilaiset. Siksi olikin mielenkiintoista selvittää, kuinka paljon suomalaiset ovat syöneet kebabia näiden kuluneiden vuosien aikana.

– Laskutoimituksen mukaan suomalaiset ovat syöneet kymmenessä vuodessa arviolta 3,5 miljoonaa kiloa eli 140 rekkalastillista kebabia. Jos nämä kebabit laitettaisiin jonoon, se vastaisi noin tuhannen kilometrin pituista jonoa Helsingistä Rovaniemelle, sanoo Foodora Suomen toimitusjohtaja Einar Toivonen.

Tilatuimmat kebab-annokset ovat kebabrulla, kebab ranskalaisilla, kebab riisillä, iskender kebab ja kebab perunoilla. Vilkkaimmin kebabia tilataan Porissa, Turussa ja Lappeenrannassa.

Tänä päivänä kuluttajat tilaavat ravintolaruoan lisäksi yhä enemmän myös päivittäistavaraostoksia. Foodoran teettämän kuluttajatutkimuksen tuloksista ilmenee, että 62 prosenttia on jo käyttänyt pikakuljetuspalveluita.

– Tutkimuksen mukaan peräti 85 prosenttia suomalaisista on kiinnostunut tilaamaan pikakuljetuksella tuotteita kotiin. Erityisesti naiset ja nuoret aikuiset suhtautuvat pikakuljetuksiin kaikkein positiivisimmin, kertoo Toivonen.

Tutkimukseen vastasi 2 023 valtakunnallisesti 18–75-vuotiasta suomalaista. Tutkimus toteutettiin onlinekyselynä alkuvuodesta 2025 ja sen toteutti Norstat Oy.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)