Venäjän lentotukikohdan on kerrottu vaurioituneen pahoin useiden räjähdysten seurauksena miehitetyllä Krimin niemimaalla sijaitsevassa Novofedorivkassa.
Paikallisviranomaiset kertoivat tiistaina iltapäivällä tapauksen olleen seurausta ammusten räjähtämisestä. Asiantuntijat ovat pohtineet, olisiko Ukraina voinut toteuttaa hyökkäyksen pitkän kantaman HIMARS-raketeilla, ohjuksilla tai lentokoneilla. Lentotukikohta sijaitsee kaukana rintamalinjasta ja esimerkiksi Totška-U-ohjusten kantaman ulkopuolella.
Nimettömänä pysyvä hallintolähde sanoi New York Times -lehdelle, että kyseessä olisi ollut paikallisten vastarintataistelijoiden operaatio. Strategisiin kohteisiin on isketty viime päivinä muuallakin Hersonin alueella aivan Krimin niemimaan tuntumassa.
On myös esitetty arveluita, joiden mukaan lentotukikohtaan olisi hyökätty ukrainalaisvalmisteisilla Neptune-merimaaliohjuksilla. Mustanmeren laivaston lippulaiva Moskva upotettiin tiettävästi samalla asejärjestelmällä huhtikuussa.
King’s Collegen sotilasasiantuntija Rob Lee huomauttaa, että Neptune-ohjuksilla voi iskeä myös maalla sijaitseviin kohteisiin jopa 280 kilometrin päähän.
– Jos kyseessä ei ollut Neptune, niin isku mahdollisesti toteutettiin uusilla pitkän kantaman aseilla, joiden toimituksista ei ole vielä kerrottu julkisuuteen, Lee tviittaa.
Ukrainan sisäministeriön johdon entinen avustaja Victor Andrusiv huomauttaa Telegram-päivityksessään, että Ukrainan asevoimilla on jo käytössään ohjuksia, joiden kantama on 200–300 kilometriä. Hän sanoo, ettei asian yksityiskohdista voi kirjoittaa julkisesti, mutta väittää Melitopolin ja Novofedorivkan lentotukikohdan räjähdysten olleen osoitus onnistuneista ohjusiskuista.
– Miehittäjä ei ollut selvästikään varautunut tähän, minkä näemme heidän tappioidensa mittakaavasta. Tämä on erittäin hyvä asia, koska se tarkoittaa, että tiedustelun puutteiden vuoksi heidän ilmatorjuntansa ei ole myöskään erityisen hyvä, Andrusiv sanoo.
Victor Andrusiv vihjaa, ettei venäläisten kannata myöskään käyttää Krimin niemimaata ja Venäjää yhdistävää siltaa lähikuukausien aikana.
Ukrainan hallituslähde sanoi keskiviikkona Washington Post -lehdelle, että asevoimien erikoisjoukot olisivat toteuttaneet hyökkäyksen lentotukikohtaan. Joukkojen tiedetään toimineen viime kuukausina aktiivisesti miehitetyillä alueilla ja koordinoineen toimintaansa paikallisten kanssa. Ukrainan ilmavoimien tiedotteen mukaan Venäjä olisi menettänyt iskussa yhdeksän sotilaslentokonetta.
Keep in mind that Ukrainian Neptun anti-ship missiles are supposed to have a 280km range and a ground-attack option. If this wasn't from Neptuns, this strike may be from a new long-range munition whose delivery was not previously announced. https://t.co/8f7OxFnEtQ
— Rob Lee (@RALee85) August 9, 2022