Verkkouutiset

Kiinan aluksia Etelä-Kiinan merellä. AFP / LEHTIKUVA / TED ALJIBE

Näin Kiinan sota-alukset uhittelevat merellä

Asiantuntijan mukaan Etelä-Kiinan merellä on riski kansainväliseen konfliktiin.

Kiina on rakentanut kiistanalaiselle Etelä-Kiinan merialueelle useita sotilastukikohtia lähellä Paracelsaaria. Sotilasalukset ovat myös hätistelleet muiden valtioiden aluksia alueelta pois. Kiinan kerrotaan ampuneen esimerkiksi filippiiniläisiä aluksia vesitykeillä. Asiasta kirjoittaa yhdysvaltalainen New York Times.

Tilanne Etelä-Kiinan merellä on kyseenalainen, sillä Kiinalla, Malesialla, Vietnamilla, Bruneilla, Taiwanilla ja Filippiineillä kaikilla on erilaisia näkemyksiä siitä, missä rajat kulkevat.

Kiistan osapuolista Kiina on vaatinut koko aluetta itselleen, vaikka vaatimuksille ei ole mitään kansainvälistä oikeutusta. Viimeaikaisen toiminnan perusteella näyttää siltä, että Kiina pitää aluetta täysin omanaan.

NYT:n kuvausryhmä kävi tutustumassa alueeseen. Kuvausryhmä sai otettua lukuisia kuvia Kiinan sotilastukikohdasta ja siellä olleista aluksista merialueella. Kuvausryhmä seilasi merialueella filippiiniläisen kalastusaluksen matkassa. Kesken matkan filippiiniläinen miehistö sai Kiinan rannikkolaivastolta viestin, jossa heitä kehotettiin poistumaan merialueelta. Käskyn noudattamatta jättämisen vihjailtiin johtavan ”tarvittaviin lisätoimiin, joiden seurauksista vastaatte itse”.

Kiinan lisääntyvän läsnäolon pelätään kiristävän etenkin Kiinan ja Yhdysvaltain välisiä suhteita. Vaikka Yhdysvallat ei ole vaatinut itselleen alueita Etelä-Kiinan mereltä, sillä on voimassaoleva puolustussopimus Filippiinien kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tilanteen kiristyessä myös Yhdysvaltain sotilaiden läsnäolo alueella voi lisääntyä.

NYT:n haastatteleman asiantuntijan mukaan Kiinan ja Yhdysvaltain välisen konfliktin riski on Etelä-Kiinan merellä jopa suurempi kuin Taiwanin kysymyksen kohdalla.

Kiinan aseellinen läsnäolo on pakottanut monet muut Aasian maat lopettamaan kalastuksen alueella. Kalastus on merkittävä osa monelle pienemmälle Aasian valtion taloudelle, joten pitkään jatkuessaan tilanne voi aiheuttaa merkittäviä vaikeuksia maiden talouksille.

Kiina itse on ollut vaitonainen lisääntyneestä sotilaallisesta läsnäolostaan. Maa on väittänyt, että alueella olevat alukset ovat kalastusaluksia.

Toistaiseksi on epäselvää, miten Kiinan lisääntynyt sotilaallinen läsnäolo saataisiin vähenemään ilman sotilaallista yhteenottoa. Tilannetta hankaloittaa se, että Kiina pitää merialuetta ”kiistattomana osana” itseään. Tälle Kiinan omalle tulkinnalle ei ole mitään kansainvälisiä oikeutuksia.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)