Verkkouutiset

Nainen ruokaostoksilla kaupassa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Näin inflaatio vaikutti suomalaisten valintoihin ruokakaupassa

Kokonaisuutena ruoan ostaminen ei ole vähentynyt, mutta tuoteryhmien sisällä kulutuskäyttäytymisessä on havaittavissa muutoksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hintojen nousu inflaation myötä on saanut hinnan merkityksen kasvamaan ja koskettamaan yhä useampaa asiakasta, kauppaketju S-ryhmä kertoo tiedotteessa.

Ryhmän asiakastutkimuksessa haastattelemista asiakkaista 62 prosenttia sanoo, että on joutunut ruoan hintojen nousun takia miettimään tarkasti mitä ostaa ja 55 prosenttia sanoo joutuneensa vähentämään tai luopumaan jostakin elintarvikkeesta. Kokonaisuutena ruoan ostaminen ei ole vähentynyt, mutta monien tuoteryhmien sisällä nähdään kulutuskäyttäytymisen muutoksia asiakkaiden valitessa erilainen tai edullisempi tuote kuin aikaisemmin.

Vaikeassakin taloustilanteessa puolet suomalaisista tukee kotimaisia tuottajia ostamalla kotimaisia tuotteita. Puolet kertoo etsivänsä tarpeen vaatiessa edullisimpia vaihtoehtoja, vaikka ne olisivat ulkomaisia.

Tuoreen kalan myynti laskenut selvästi

Lihan myynnin määrä on S-ryhmän datan mukaan samalla tasolla kuin ennen pandemiaa, mutta tuoteryhmän sisällä nähdään merkittäviäkin siirtymiä tuotteista toisiin. Broilerinlihan myynti on kasvanut 11 prosenttia vuodesta 2019, siipikarjaan on siirrytty tuoreen naudanlihan ja porsaanlihan parista.

Kasvajia ovat myös pekoni (+8 prosenttia) ja jauheliha (+4 prosenttia).  Myös kuluvaa syksyä tarkasteltaessa jauhelihat ja siipikarjanlihat ovat lisänneet suosiotaan saman verran kuin naudanliha ja porsaanliha on menettänyt.  Jauhelihan myyntimäärissä nähdään hintojen noustessa selkeää siirtymää naudan jauhelihasta nautaa ja sianlihaa sisältäviin sekoituksiin.

Tänä vuonna kalan hinta on ollut paikoin huomattavasti aiempaa korkeammalla ja se näkyy kalan ostamisessa. Tuoreen kalan myynti on laskenut tänä syksynä 14 prosenttia viime syksyyn verrattuna.

– Juuri edellisenä kolmena vuotena onnistuimme kasvattamaan kalan myyntiä merkittävinä harppauksina kampanjoimalla sesongissa olevien ja kotimaisten kalojen puolesta. Kotimainen kala onkin säilyttänyt asemansa ja tuoreen kalan volyymin lasku koskee erityisesti norjalaista lohta. Kalan kulutuksessa nähdään, että vanhemmat ikäluokat ostavat kalaa selvästi enemmän kuin nuoremmat ikäpolvet ja suosivat tuoretta kalaa mm. fileinä, kun taas alle 60-vuotiailla korostuvat tuoreet kalavalmisteet kuten savu- tai graavilohi, kertoo S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja Antti Oksa tiedotteessa.

Hedelmien ja vihannesten myyntimäärä kasvoi pandemia-aikana, kun kodeissa kokattiin aiempaa enemmän. Tänä syksynä energian hinnan nousu ja inflaatio ovat nostaneet hedelmien ja vihannesten hintoja selkeästi, mikä näkyy viiden prosentin volyymin laskuna. Muutos on ollut nopea erityisesti kuluvana syksynä ja esimerkiksi selvästi kallistuneiden kurkkujen menekki on laskenut kahdeksan prosenttia.

Valmisruoat palasivat ruokapöytään

Pandemia-ajan leivontabuumin aallonharja on ohi ja kokonaisuutena katsottuna leivontatuotteiden myyntimäärä on S-ryhmän datan perusteella palannut vuoden 2019 tasolle.

Pakasteiden myynti on vahvassa kasvussa. Ruokapakasteet, kuten pakastetut pitsat ja valmisateriat ovat kasvaneet 16 prosenttia, marja- ja hedelmäpakasteet 16 prosenttia, perunapakasteet 15 prosenttia, kalapakasteet 12 prosenttia, lihapakasteet 10 prosenttia ja kasvispakasteet kuusi prosenttia. Myös valmiiden kaupassa valmistettujen aterioiden suosio on kasvussa.

Oksan mukaan tämä kertoo myös siitä, että hybridityö on tullut jäädäkseen ja yhä useampi korvaa ravintolassa syödyn työlounaan kotona tai kaupassa valmistetulla aterialla.

Kiinnostus terveellisyyttä kohtaan lisääntyi

Pandemia-aika lisäsi monien kiinnostusta terveellisempää ruokavaliota ja syömistä kohtaan. S-ryhmän asiakkaista 79 prosenttia sanoo terveydestä huolehtimisen ohjaavan heidän kulutusvalintojaan. Tietyissä asiakasryhmissä, kuten laatukokkaukseen panostavilla ihmisillä ja ostokäyttäytymisessään edistyksellisiä valintoja tekevillä, terveydestä huolehtimista kulutusvalinnoissa painottaa jopa 88 prosenttia.

Viime vuosina yleistynyt alkoholittomien oluiden suosion kasvu on tänä vuonna tasaantunut. Toinen kasvussa oleva ilmiö on sokerittomuus, sillä sokerittomat virvoitusjuomat ohittavat jo sokeria sisältävät myydyissä litroissa. Sokerittomien valinta korostuu Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Sokerittomien tuotteiden kasvu näkyy myös monissa muissa tuoteryhmissä.

Myös vastuulliset valinnat ja kasvipohjaiset tuotteet ovat kuluttajien suosimia nousevia trendejä. Kasvipohjaisten ruokajuomien, kuten kaurajuomien, litramyynti on kasvanut kolmessa vuodessa 35 prosenttia. Vuodesta 2019 pakatun lihan ja tuoreiden lihavalmisteiden rinnalla myytävien kasvipohjaisten kasviproteiinien myyntimäärä on kasvanut noin kolmanneksen. Kasvipohjaisten raaka-aineiden lisäksi kasvisproteiineja nähdään ja ostetaan yhä enemmän myös valmisruoissa ja aterianosissa.

Asiakastutkimukseen vastasi noin 3 500 S-ryhmän asiakasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)