Kulujen kohoaminen vaikuttaa erilaisissa kotitalouksissa eri tavoin. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Näin inflaatio ja nousseet kulut ovat iskeneet perheisiin, tämä ryhmä ahtaimmalla

"Korhosten" asuntolainan korot ovat kohonneet jo 314 prosenttia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Miten nousseet korot ja kustannukset sekä inflaatio vaikuttavat erilaisissa kotitalouksissa? Tätä on selvitetty Tilastokeskuksen Tieto&Trendit -blogissa, jossa on vertailtu erilaisia esimerkkiperheitä.

Taloustilanne on koetellut erilaisia kotitalouksia hyvin eri tavoin – riippuen niin tuloista, asumisen muodosta, kulutustottumuksista kuin varallisuudestakin. Blogin mukaan vaihtuvakorkoinen asuntolaina yhdistettynä isoihin pakollisiin menoihin aiheuttaa keskimäärin vaikeimman tilanteen kotitaloudelle.

Mukana vertailussa ovat asuntovelallinen lapsiperhe (Korhoset), yksin vuokralla asuva nuori aikuinen (Nieminen) sekä vanhassa omakotitalossa asuva eläkeläispariskunta (Virtaset).

Korhosten perheessä on kaksi aikuista ja kaksi lasta. He asuvat uudessa rivitalossa pääkaupunkiseudulla ja heillä on työmatkoja varten käytössä kymmenen vuotta vanha dieselauto. Heidän kulutuksensa muodostuu pääosin peruselinkustannuksista.

Perheellä on ollut asuntolainan lyhennysvapaita, jotka ovat nyt loppumassa. Yhtiölainaan ja asuntolainan korkojen nousuun liittyvät rahoituskulut voivat nousta useilla sadoilla euroilla kuukaudessa.

Asuntolainojen korot ovat kuluttajahintaindeksin mukaan nousseet jo noin 314 prosenttia tammikuun 2020 ja syyskuun 2023 välisenä aikana. Vastaavana ajanjaksona muista asumismenoista sähkö on noussut 32 prosenttia, omistusasunnon peruskorjauskustannukset 27 prosenttia sekä asunnon huolto ja korjaus 16 prosenttia.

Korhosten esimerkkiperhe miettiikin asuntonsa vaihtamista halvempaan, sillä lainarasitus on merkittävästi ajateltua suurempi. Ahdinkoa hieman helpottaa se, että mikäli muuttaa kerrostaloasuntoon, niiden hinnat ovat pudonneet vuoden takaisesta enemmän kuin pk-seudun rivitaloasuntojen.

Korhosten kukkarossa näkyy myös polttoaineen hintataso. Syyskuussa 2023 dieselin hinta oli 37 prosenttia korkeampi kuin tammikuussa 2020. Auton renkaat ovat kallistuneet keskimäärin 21 prosenttia, huolto 10 prosenttia ja vakuutukset 9 prosenttia vertailuajankohdasta.

Työuransa alussa oleva Nieminen puolestaan asuu yksin vuokralla. Vapaarahoitteisten yksiöiden vuokrat ovat pääkaupunkiseudulla nousseet vain 0,3 prosenttia vuodessa eli vuokralla asuminen ei ole kallistunut tällä alueella läheskään yhtä paljon kuin muut elinkustannukset.

Kulutustutkimuksen mukaan nuoren aikuisen kulutuksessa asumisen ja energian osuus on kolmannes, ruoan osuus noin kymmenes, liikenteen 15 prosenttia, ja hotellien, kahviloiden ja ravintoloiden noin 6 prosenttia. Hintojen noustessa Nieminen on pyrkinyt säästämään palveluiden käytöstä.

Tammikuun 2020 ja syyskuun 2023 välisenä aikana palvelujen hinnat ovat kohonneet seuraavasti: suoratoistopalvelut 9 prosenttia, majoituspalvelut 14 prosenttia, pikaruoka 25 prosenttia sekä kotimaan junaliput lähes 17 prosenttia ja pitkät linja-automatkat 20 prosenttia.

Virtaset ovat eläkkeellä, asuvat vanhaa omakotitaloa pk-seudun ulkopuolella ja viettävät talvet Espanjassa. Eläkeläispariskunnan kulutus eroaa merkittävästi nuoremmista perheistä painottuen omistusasumiseen liittyviin kustannuksiin, matkustamiseen sekä perussairauksien hoitoon.

Sähkölämmitteisen omakotitalon sähkökulut ovat kuluttajahintaindeksin mukaan nousseet tammikuun 2020 ja syyskuun 2023 välisenä aikana 32 prosenttia ja ulkomaan lentomatkojen hinnat keskimäärin jopa 58 prosenttia. Reseptilääkkeiden hinnat ovat sitä vastoin pysyneet lähes samalla tasolla.

Virtaset miettivät, kannattaisiko jo remonttia kaipaava omakotitalo laittaa myyntiin, mutta markkinatilanne mietityttää. Omakotitalojen hinnat ovat tippuneet vuodessa 9,7 prosenttia pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)