Verkkouutiset

Poliisi muistuttaa, että myytävää omaisuutta ei koskaan pidä luovuttaa ostajalle, ennen kuin rahat ovat myyjän kädessä tai näkyvät oikeasti tilillä. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Näin huijataan käytetyn auton kaupoissa

Poliisi varoittaa vastaavasta toimintatavasta.

Lounais-Suomen poliisi muistuttaa käytettyjen autojen kaupantekoon liittyvistä vaaroista. Lounais-Suomen poliisilla on Satakunnassa ollut selvitettävänä kymmenkunta petosrikosta, jotka liittyvät käytettyjen autojen myyntiin.

Petokset on toteutettu kaikki samalla tavalla. Kaupantekopaikalla ostaja on esittänyt myyjälle maksaneensa tai maksavansa reaaliaikaisesti sovitun summan verkkopankissa.

Poliisin mukaan ostajan käytössä on kuitenkin ollut verkkopankin niin sanottu demoversio, joka ei tosiasiassa siirrä rahaa.

– Tekaistua tilisiirtoa näyttämällä ostaja on saanut myyjän vakuutettua maksusuorituksesta. Myöhemmin myyjä on huomannut, ettei hänen tililleen olekaan siirretty rahaa.

Poliisi muistuttaa, että myytävää omaisuutta ei koskaan pidä luovuttaa ostajalle, ennen kuin rahat ovat myyjän kädessä tai näkyvät oikeasti tilillä.

Ilmi tulleet petokset ovat tapahtuneet Pohjois-Satakunnassa sijaitsevan Jämijärven alueella. Valtaosa epäillyistä rikoksista on tehty kuluvan vuoden aikana. Lounais-Suomen poliisi on ottanut kiinni yhden miehen teoista epäiltynä.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS