Helsinki Pride 2025 -osallistujat kerääntyivät Senaatintorille ennen kulkueen lähtöä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Näin Helsinki Pride vastaa vakaviin väitteisiin

Yhteisöä on syytetty kehnosta työilmapiiristä ja autoritaarisesta johtamisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsinki Pride -yhteisö on ottanut kantaa Ylen laajaan haastatteluun, jossa yhteensä seitsemän entistä ja nykyistä työntekijää moittivat kovin sanoin muun muassa järjestön työilmapiiriä ja johtamistapaa.

Haastattelussa Helsinki Pridea syytetään autoritaarisesta johtamisesta, jatkuvista työperäisistä sairastumisista ja erimielisten hiljentämisestä. Yleen yhteyttä ottaneiden työntekijöiden mukaan järjestön rummuttamat arvot – monimuotoisuus, rohkeus ja yhteisöllisyys – eivät toteudu sen omassa toiminnassa.

Nyt yhteisö on julkaissut vastineen, jossa se pyrkii vastamaan Ylen jutussa esitettyihin väitteisiin.

– Helsinki Pride -yhteisön arvot ovat yhteisöllisyys, moninaisuus ja rohkeus, ja ne näkyvät yhdistyksen jokapäiväisessä työssä, työntekijöiden toiminnassa, johdossa, ja siinä, millaista maailmaa rakennamme ympärillemme, vastineen ensimmäisen osion lopussa todetaan.

Järjestö kirjoittaa, että Ylen artikkelissa esitetyt yksittäiset syytökset ovat vakavia, eivätkä ne vastaa järjestön käsitystä organisaatiokulttuurista, työilmapiiristä tai toiminnanjohtajan ja työntekijöiden välisestä työskentelystä. Helsinki Pride kertoo käyneensä artikkeliin liittyvän keskustelun koko työyhteisön kanssa. Keskustelussa ei heidän mukaansa tullut esiin mitään sellaisia asioita, jotka tukisivat Ylen artikkelissa esitettyjä väitteitä.

– Asiasta tullaan käymään työyhteisössä jatkokeskusteluja, jotta voimme jatkossakin toimia arvojemme, rohkeuden ja yhteisöllisyyden mukaisesti sekä vastuullisena työnantajana. Käymme työyhteisössä jatkuvaa vuoropuhelua ja kehitämme työyhteisöä yhdessä työntekijöiden kanssa.

– Haluamme ja teemme aktiivisesti töitä sen eteen, että kaikilla työntekijöillä on Helsinki Pride -yhteisössä hyvä olla, motivoivaa tekemistä ja parhaat mahdolliset lähtökohdat onnistua työssään, vastineessa kirjoitetaan.

Järjestö kertoo, että työpaikalla noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita ja käytössä on häirintäyhdyshenkilöt. Ohjeistuksia työntekijöiden suuntaan tarkennetaan heidän mukaansa aina, jos niissä ilmenee epäselvyyksiä. Mikäli epäkohtia ilmenee, työntekijät voivat halutessaan olla yhteydessä toiminnanjohtajan esihenkilöön tai puheenjohtajan osalta hallitukseen.

– Kaikkiin epäkohtiin puututaan, tekstissä painotetaan.

– Todennettuja tapauksia työpaikalla tapahtuneesta syrjinnästä tai häirinnästä ei ole siltä ajalta, kun nykyinen toiminnanjohtaja ja puheenjohtaja ovat toimineet rooleissaan.

Varsin pitkässä tekstissä kerrataan lisäksi työnantajan yleisiä velvoitteita, työhyvinvoinnin merkitystä ja näiden aktiivista seuraamista.

Lopuksi järjestö muistuttaa, että Pride on liikkeenä Helsinki Pridea isompi.

– Siksi keskitymme jatkamaan määrätietoisesti työtä yhteisten tavoitteidemme puolesta sekä varmistamaan, että arvomme näkyvät työyhteisössämme jatkossakin, vastine päättyy.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)