Historianopettaja Elise Pihlajaniemi tarkastelee teoksessaan Suomen keskiaikaisia linnoja. Suomeen rakennettiin keskiajalla arviolta 40 erikokoista linnaa, joista vain kourallinen on säilynyt tähän päivään.
Ensimmäinen alkoi 1200-luvun toisella puoliskolla, kun Turkuun, Viipuriin ja Hämeeseen perustettiin linnat. Toinen linnarakentamisen kausi alkoi 1300-luvun jälkipuoliskolla. Tätä linnasukupolvea edustavat ennen kaikkea Raaseporin, Kastelholman ja Korsholman linnat.
Kolmanteen keskiaikaiseen linnarakentamisen sukupolveen kuuluu ennen kaikkea Olavinlinna nykyisen Savonlinnan kaupungin keskustassa. Olavinlinnan rakentaminen alkoi vuonna 1475 ja se on keskiajan linnoistamme parhaiten säilynyt.
Pihjanamiemi esittelee myös Kajaanin linnaa, joka valmistui vasta 1600-luvulla, mutta se rakennettiin keskiaikaisen rakennusperinteen mukaisesti ja sitä pidetään Suomen keskiajan viimeisenä linnana.
Rakennusmateriaalin kannalta puusta tehty linna oli edullinen ja melko helppo rakentaa, mutta kivilinna oli kaikin tavoin vankempi vaihtoehto. Suomen linnojen tärkeydestä Ruotsin valtakunnan puolustukselle kertoo se, että lähes jokainen kruununlinna muurattiin kiviseksi. Ruotsissa moni tärkeäkin kruununlinna oli puusta rakennettu läpi keskiajan.
Linnat rakennettiin usein veden läheisyyteen, koska vesi on puolustusväline jo itsessään. Kun linna oli vesiesteen takana, ei vihollinen päässyt piirityskoneineen linnan muurien välittömään läheisyyteen, vaan joutui uhkaamaan puolustajia kauempaa. Linnan puolustusta tehostettiin usein erilaisilla vedenalaisilla esteillä, kuten vesirajan alapuolelle isketyillä paalurivistöillä tai kivillä täytetyillä puuarkuilla.
Linnaverkosto
Ruotsissa kuningas hallitsi valtakuntaansa 1400-luvulle asti kiertäen kruunun omistamasta linnasta toiseen sen sijaan, että olisi hallinnut yhdestä kohteesta käsin. Kruununlinnojen verkosto oli hallitsijan valta-aseman kannalta tärkeä.
Hallitsijan valta oli varma vasta siinä vaiheessa, kun jokaisen kruununlinnan johdossa toimi hänelle täysin uskollinen ylimys. Kamppailu linnaläänien päällikkyydestä oli kovaa, ja linnojen sekä veronkannon uskominen juuri tietylle ylhäisön edustajalle oli haasteellista.
Jokaisessa linnassa oli päällikkö tai myöhemmin vouti. Heidän tärkeimpiä tehtäviään oli verojen kerääminen. Linnalle tuotiin veroina esimerkiksi viljaa, kananmunia, heinää ja polttopuita. Monet linnan töistä saatiin teetettyä talonpoikien päivätöinä, taksvärkkeinä.
Arkielämää
Keskiajan linnat eivät olleet nykyajan mittapuulla kovin mukavia. Kiviset rakennukset varastoivat lämpöä melko tehottomasti, ja talvisin sisällä oli jäätävää. Avotakkojen ohella useita linnoja lämmitettiin hypokaustien avulla, jolloin lämmin ilma kulki ilmakuiluja pitkin huoneesta toiseen.
Hypokaustit levittivät kuitenkin lämmön ohella savua ja tilalle tulivat 1500-luvun puolivälistä lähtien kaakeliuunit, jotka tosin lämmittivät yleensä vain ylhäisön tiloja, tavallisen väen huoneet lämpenivät takkatulella. Oli lämmitysteknologia sitten uutta tai vanhaa, polttopuita kului suunnattomia määriä. Esimerkiksi Olavin linnassa kului vuonna 1543 noin 300 sylystä eli suunnilleen 30 rekkakuormallista puuta.
Oluella oli tärkeä osa keskiaikaisen linnan asukkaan elämässä ja juoma oli linnojen yksi suurimmista yksittäisistä menoeristä. Turun linnassa palvelusväki sai päivittäin 2,2 litraa, aseväki 3,3 litraa ja hoviväki 4,6 litraa olutta. Mitä tukevampaa ja alkoholipitoisempaa olutta sai juodakseen, sitä korkeammalla henkilö oli arvoasteikossa.
Olutlaatuja oli useita, laihan arkioluen ohella tehtiin voudinolutta ja vielä erikseen parhainta laatua, herrainolutta. Oluen merkityksestä kertoo paljon, että kun Raaseporin linnan olutkellari romahti vuonna 1558, koko linnan toiminta lakkasi!
Viipurin linna
Yhdeksi esimerkiksi keskiaikaisista linnoista voi nostaa Viipurin linnan, jonka merkittävin tehtävä oli toimia Ruotsin valtakunnan itäisestä puolustuksesta vastaavana tukikohtana. Se tuli tarpeeseen, sillä novgorodilaiset piirittivät linnaa ensimmäisen kerran jo sen rakentamisen jälkeisenä vuonna 1294. Linnan rooli korostui entisestään Novgorodin vastaisena linnakkeena vuonna 1323 solmitun Pähkinäsaaren rauhan jälkeen.
Suomen keskiajan ensimmäinen varma kirjallinen merkintä tuliaseiden käytöstä on juuri Viipurista, vuodelta 1429. Edelleen Viipurin linnan tärkeydestä kertoo, että sen puolustuksesta vastanneet ihmiset olivat korkealla Ruotsin arvoasteikossa. Kiivaimman rakennusvaiheensa linna koki 1440-luvulla sekä 1470-luvulla.
Ruotsin suurvaltakauden päättyessä myös Viipuri siirtyi Venäjälle vuonna 1721. Linna oli ollut ruotsalaisten hallinnassa vuosisatoja, mutta rakennuksen käyttö sotilaallisiin tarkoituksiin sai jatkoa uusien omistajien käsissä. Venäläiset uusivat linnoitusrakennelmia ja puolustusrakennelmien rintamasuunta vaihtui nyt länteen.
Elise Pihlajaniemi: Linnaelämää keskiajan Suomessa. 271 sivua. Kustannusosakeyhtiö Otava.
