Näillä selityksillä autoilijat yrittävät välttää parkkisakon

Luovuudella ei ole rajoja, kun autoilijat yrittävät välttyä heille määrätyiltä pysäköintimaksuilta.
Autoja parkissa. PIXABAY
Autoja parkissa. PIXABAY

Autoilijat yrittävät välttää saamiaan parkkisakkoja mitä luovimmilla tavoilla.

Yksityinen pysäköintialan yhtiö Parkkipate kertoo vastaanottavansa vuosittain satoja reklamaatioita, joissa pysäköintivirheen syyksi tarjotaan sääolosuhteita tai muita kuljettajasta riippumattomia tekijöitä. Talvella vedotaan pakkaseen, pimeyteen ja lumikasoihin.

Kesällä syylliseksi nimetään useammin aurinko, ukkonen tai kiireinen asiointi.

Parkkipaten mukaan kesäauringon häikäisy on lämpimän kauden reklamaatioiden kestosuosikki. Eräs kuljettaja kertoi, että aurinko paistoi suoraan maksuautomaatin näyttöön ja teki maksamisesta vaikeaa.

– Koko näyttö oli samea, joten jotain oli jäänyt tapahtumasta toteutumatta, selitys kuului.

Parkkipaten toimitusjohtaja Christian Metsäranta muistuttaa tiedotteessa, että vastuu pysäköinnin maksamisesta tai merkitsemisestä on kuljettajalla myös hankalissa olosuhteissa. Jos näytöstä ei saa selvää, sitä voi varjostaa kädellä, siirtyä toiselle automaatille tai maksaa sovelluksella.

Kesän erikoisimpiin selityksiin kuuluu tapaus, jossa autoilija arveli ukkosmyrskyn sotkeneen sähköisen pysäköintikiekon. Kuljettajan mukaan laite alkoi toimia normaalisti, kun hän irrotti kotona pariston ja asetti kellonajan uudelleen.

Poimintoja videosisällöistämme

Metsärannan mukaan tekniikkaan vetoaminen ei vapauta pysäköintisäännöistä. Jos sähköinen kiekko näyttää väärää aikaa, kuljettajan täytyy peittää se ja ottaa käyttöön perinteinen kiekko tai kirjoittaa saapumisaika paperilapulle.

Osa reklamaatioista liittyy lyhyisiin asiointikäynteihin. Eräs autoilija perusteli valvontamaksun mitätöintiä sillä, että hänen oli tarkoitus hakea kaupasta maitoa nopeasti, mutta edellä ollut asiakas palautti pulloja.

– Hain maitoa Salesta, kolme minuuttia. Olisin ollut alle minuutin, mutta edessäni asiakas antoi pullokuitteja.

Parkkipaten mukaan valvontamaksu ei riipu kauppareissun kestosta, vaan siitä, onko pysäköinti merkitty tai maksettu oikein.

Reklamaatioissa näkyy yhtiön mukaan koko tunneskaala. Osa palautteesta on suorasanaista, osa yllättävän myönteistä. Eräs kirjoittaja kertoi, ettei hänellä ollut varsinaista reklamoitavaa, vaan hän halusi lähettää käsittelijälle kesäterveiset ja kiittää valvontamaksun liitteenä olleista kuvista.

Metsärannan mukaan jokainen reklamaatio käsitellään sen sävystä riippumatta. Jos valvontamaksu on kirjattu valvojan virheen vuoksi, se mitätöidään yhtiön mukaan aina. Mielikuvituksellinen selitys ei kuitenkaan yksin riitä maksun kumoamiseen.

Väylävirasto selvittää sortumien taustasyitä.
Vesiskootterilla ajaminen voi tuntua kevyeltä kesähuvilta, mutta kuljettajalla on samat velvollisuudet kuin muillakin vesillä liikkujilla.
Mainos