Ilmatieteen laitoksen viimeisimmän ennusteen mukaan rajuilma lähestyy Suomea, mutta ennustettua hitaammin.
Ilmatieteen laitoksen maanantaina 7. elokuuta kello 13 tekemän ennusteen mukaan ajankohtaan nähden erittäin kosteaa ja lämmintä ilmaa on alkanut virrata maahamme sunnuntai-illasta alkaen. Maanantaina päivä on laajalti helteinen ja maan etelä- ja keskiosassa jopa tukalan helteinen lämpötilan kohotessa yli 30 asteen.
– Maanantain selkeä ja tukalan lämmin päivä latailee vielä rajuilman ’akkuja’. Varhain tiistaina rintaman ylitys voi synnyttää vahinkoa aiheuttavia rajuilmoja. Myöhemmin iltapäivällä rintama aktivoituu uudelleen maan keskivaiheilla, arvioi Ilmatieteen laitoksen meteorologi Sini Jääskeläinen tiedotteessa.
Maanantaina sekä Kouvolassa että Turussa havaittiin iltapäivä kahden aikaan kuluvan vuoden ylin lämpötila eli 31,8 astetta.
– Näin rikottiin tämän kesän aiempi 31,6 asteen lämpöennätys. Lämpötila on edelleen noususuunnassa, mutta kaikkien aikojen elokuun lämpöennätykseen on vielä matkaa (33,8 astetta), Ilmatieteen laitos kertoi sosiaalisen median alusta X:ssä maanantai-iltapäivänä.
Tiistaina 8. elokuuta ukkosalueen perässä kaakkoistuuli voimistuu puuskaiseksi maan etelä- ja keskiosassa ja tuulivahinkoja voi syntyä paikoin. Lisäksi rajuilma aktivoituu uudelleen tiistaina aamusta alkaen erityisesti maan keski- ja pohjoisosassa, missä se voi aiheuttaa merkittäviä vahinkoja.
Tiistaina iltapäivällä voimakkaita ukkospuuskia voi esiintyä Kainuun ja Lapin alueilla.
Ilmatieteen laitos muistuttaa, että ukkospilvikehityksen käynnistymiseen – sen tarkkaan ajoitukseen ja sijaintiin liittyy edelleen epävarmuuksia. Näin voimakkaisiin ukkosiin liittyy usein paikallisesti runsasta salamointia, suuriakin rakeita, tulvia sekä syöksyvirtauksia ja trombeja. Ukkospuuskat voivat yltää jopa 20 metriin sekunnissa.
Kaikki irtain omaisuus olisi syytä kiinnittää tai siirtää säänsuojaan. Sähkökatkoihin kannattaa varautua. Auto kannattaa siirtää mahdollisuuksien mukaan säältä suojaan esimerkiksi rakeiden varalta. Liikenteessä runsas vesisade muun muassa heikentää näkyvyyttä merkittävästi.
– Mikäli rajuilmasta aiheutuu merkittävä määrä vahinkoja maanantaina, rajuilmalle voidaan antaa nimeksi Lahja 2023. Rajuilman nimessä olisi tässä tapauksessa poikkeuksellisesti vuosiluku, koska kesällä 2010 Lahjan päivän oli merkittäviä vaikutuksia aiheuttanut rajuilma. Tiistain rajuilma nimettäisiin nimipäiväkalenterin mukaan nimellä Sylvia, Sini Jääskeläinen sanoo.
Baltian maissa myrsky on ehtinyt aiheuttaa mittavia tuhoja. Ilmatieteen laitoksen meteorologi Mika Rantanen kirjoittaa sosiaalisen median palvelu X:ssä, että Latviassa on maanantaina havaittu useita ukkosmyrskyjä, ja tuulenpuuskat ovat nousseet jopa yli 30 metriin sekunnissa. Sosiaalisessa mediassa on julkaistu myös video myrskyn kaatamista puista asutusalueen lähellä Latviassa. Video on katsottavissa tämän jutun lopussa.
Myrsky on ehtinyt aiheuttaa tuhoja myös Ruotsissa. Aftonbladetin mukaan myrsky on aiheuttanut mittavia tulvia, ukkoskuuroja ja liikennehäiriöitä Etelä- ja Keski-Ruotsissa.
Some damage reports already:https://t.co/xEmtDjsiJA
— Mika Rantanen (@mikarantane) August 7, 2023
Sekä Kouvolassa että Turussa havaittiin juuri kuluvan vuoden ylin lämpötila eli 31,8 astetta. Näin rikottiin tämän kesän aiempi 31,6 asteen lämpöennätys. Lämpötila on edelleen noususuunnassa, mutta
kaikkien aikojen elokuun lämpöennätykseen on vielä matkaa (33,8). #helle— Ilmatieteen laitos (@meteorologit) August 7, 2023





