Verkkouutiset

LEHTIKUVA/VERKKOUUTISET

Murskaavat luvut: Joe Biden on pulassa

Picture of Markku Ruotsila
Markku Ruotsila
Kirjoittaja on LCC International Universityn professori ja dosentti Helsingin ja Tampereen yliopistoissa. Hän on julkaissut useita kirjoja Yhdysvaltain politiikasta. Syksyllä häneltä julkaistaan Trumpin Amerikka: Yhdysvallat kulttuurisotien taistelukenttänä.
Istuvaan presidenttiin tyytymättömät demokraattiäänestäjät ratkaisevat Yhdysvaltain presidentinvaalin, Markku Ruotsila sanoo näkökulmassaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uudelle kaudelle pyrkivä Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vieraili vastikään varapresidenttinsä Kamala Harrisin kanssa Philadelphiassa. He pystyivät houkuttelemaan tilaisuuteensa vain noin tuhat kuulijaa syvästi demokraattienemmistöisessä kaupungissa, jossa Biden sai viime vaaleissa äänistä peräti 81 prosenttia ja jossa on viimeksi äänestetty republikaanista presidenttiehdokasta yli yhdeksänkymmentä vuotta sitten. Kuvat paikalliselta koululta näyttivät koko maailmalle urheilusalin, josta iso osa oli tyhjää täynnä.

Toista oli Donald Trumpin New Yorkin Bronxissa kesken taannoista oikeudenkäyntiään pitämässä tilaisuudessa. Tämäkin on hyvin demokraattienemmistöinen paikka, jossa Biden sai äänistä viime kerralla 83 prosenttia ja jota edustaa edustajainhuoneessa yksi Yhdysvaltain nykyvasemmiston tunnetuimmista tähdistä Alexandra Ocasio-Cortes. Trumpia saapui silti kuulemaan ainakin 25 000 ihmistä. Vähän aiemmin hän piti vastaavan tilaisuuden niin ikään demokraattivaltaisessa New Jerseyssä. Paikalle tuli peräti yli 100 000 ihmistä.

Bidenin etumatka Trumpiin on New Yorkissa enää seitsemän prosenttiyksikköä. Neljä vuotta sitten ero oli vielä yli kaksikymmentä. New Jerseyssä erotus Bidenin eduksi on supistunut viime vaalien kuudestatoista prosenttiyksiköstä niin ikään seitsemään. Trumpilla on kummassakin mahdollisuus jopa voittoon. Tähän yksikään republikaani ei ole yltänyt New Yorkissa sitten vuoden 1984 eikä New Jerseyssä sitten vuoden 1988.

Lisää huonoja uutisia Bidenin kampanjalle tuli oikeudenkäyntiä seuranneena päivänä. Siinä missä Trumpille oli koko toukokuun aikana vyörynyt kampanjalahjoituksia peräti 141 miljoonan dollarin verran (niistä neljäsosa uusilta lahjoittajilta). Yhden ainokaisen päivän aikana rahaa tuli peräti 53 miljoonaa. Trump sai tänä yhtenä päivänä enemmän lahjoituksia kuin Biden oli saanut koko edeltävän kuukauden aikana. Muille Trumpia tukeville kampanjajärjestöille lahjoitettiin lisäksi noin 150 miljoonaa dollaria.

Demokraattien innostuksen puute on nyt käsin kosketeltavaa. Kaikki asiasta tiedustelleet mielipidekyselyt ovat osoittaneet tämän jo kuukausien ajan. Siinä missä ehdoton enemmistö republikaaneista on innolla äänestämässä Trumpia, demokraateista vain 28 prosenttia sanoo samaa Bidenin äänestämisestä. Heistä vain 44 prosenttia kertoo tukevansa Bidenia vahvasti. Republikaaneista taas 54 prosenttia sanoo samaa tuestaan Trumpille. Demokraateista varmasti aikoo äänestää vain vähän yli puolet mutta republikaaneista miltei kuusi kymmenestä.

Miksei Joe Biden innosta tai kiinnosta edes omiaan?

Selvä enemmistö hänen oman puolueensakin jäsenistä ja tavanomaisista äänestäjistä ensinnäkin katsoo, että Biden on presidentiksi yksinkertaisesti aivan liian vanha. Kaikista amerikkalaisista peräti 86 prosenttia on tätä mieltä mutta demokraateistakin valtaisat 73 prosenttia. Kaikista amerikkalaisista Bidenin fyysistä kuntoa pitää riittävänä presidentin tehtävien menestyksekkääseen hoitamiseen vain 20 prosenttia ja hänen kognitiivista tilaansa ja aivotoiminnan tasoaan riittävänä vain 23 prosenttia.

Iso osa demokraateistakin on toistaiseksi tyytymättömiä Joe Bidenin kauden tuloksiin – tai paremminkin tuloksien puuttumiseen. CNN:n viimekuisen kyselyn mukaan kaikista amerikkalaisista peräti 61 prosenttia katsoo hänet täydellisesti epäonnistuneeksi kaikessa tekemässään ja New York Times/Siena Collegen kyselyssä vain 18 prosenttia sanoo hänen tehneen edes jotain heille itselleen hyödyllistä. Republikaaneista Bidenia pitää täysin epäonnistuneena valtaisat 92 prosenttia ja puolueisiin kuulumattomista jopa kuusi kymmenestä mutta demokraateistakin noin neljäsosa.

Tyytymättömimpiin kuuluvat nuoret, latinot, mustat ja muslimit – kaikki demokraattien perinteisiä äänestäjäkuntia. Nuorten äänestäjien tuki Joe Bidenille on romahtanut jo aikoja sitten. Nyt hän johtaa heidän joukossaan enää kuudella prosenttiyksiköllä, kun viime vaaleissa marginaali oli hänen edukseen vielä 20 prosenttiyksikköä. Latinoiden tuki on romahtanut viime vaalien 65 prosentista nykyiseen 40 prosenttiin ja mustien tuki neljän vuoden takaisesta yli 90 prosentista nykyiseen vain 55 prosenttiiin. Muslimeista ja muista arabitaustaisista on nyt Trumpin puolella peräti 60 prosenttia siinä missä viime kerralla hän sai heidän äänistään vain 17 prosenttia ja Biden 69 prosenttia.

Arvoitukseksi jää, äänestävätkö nämä tyytymättömät demokraattiäänestäjät lopulta Trumpia, jotain kolmannen puolueen ehdokasta vai jättävätkö he kokonaan äänestämättä. Paljon heitä joka tapauksessa on, ja tavalla tai toisella he ratkaisevat tämän vuoden vaalit.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta ,
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)