Kesärenkaiden kenties vaativimmat sääolosuhteet – syksyn sadekelit – ovat jo pian täällä. Siksi onkin syytä varmistaa, että oman auton kesärenkaat ovat kunnossa ennen tätä. Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen listaa MTV:lle tärkeimmät vinkit.
Tärkeimpänä Vesalainen nostaa esiin jäljellä olevan kulutuspinnan tarkistamisen. Laki edellyttää vähintään 1,6 millimetrin kulutuspintaa kesärenkaissa, mutta Vesalainen suosittaa vähintään neljän millimetrin pintaa, sillä tätä vähäisempi luku tarkoittaa selvästi suurempaa riskiä vesiliirrolle.
Tarkistamisen voi suorittaa joko tätä varten tarkoitetulla mittarilla tai sitten kahden euron kolikon avulla. Kolikon hopeanvärinen ulkokehä on nimittäin neljän millin levyinen.
Kulutuspinnan lisäksi on Vesalaisen mukaan tarpeellista katsoa myös kulumisen tasaisuutta. Selvästi epätasainen kuluminen viittaa pyöränkulmien virheellisyyteen, joka tulee korjata pikimmiten.
Myös renkaan ikä on koulutuspäällikön mukaan tärkeä mittari. Rengas tulisi uusia, jos sen valmistusajankohdasta on kulunut yli 10 vuotta tai sitä on käytetty yli kuusi ajokautta.
Renkaan kyljestä löytyy DOT-merkintä, jonka lopussa on neljä numeroa ovaalin muotoisen rinkulan sisällä. Nämä kertovat renkaiden valmistusviikon ja vuoden.
Viimeiseksi Vesalainen huomauttaa asianmukaisten rengaspaineiden tärkeydestä. Erityisesti silloin kun auton kuormitus muuttuu olennaisesti, on rengaspaineet syytä tarkistaa ja säätää sopiviksi.





