MT:n gallup: Vaalien jälkeen toiveessa oikeistolainen politiikka

Kokoomus ja SDP ovat suosituin hallituspohja kevään eduskuntavaalien jälkeen.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja SDP:n kollega Sanna Marin. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja SDP:n kollega Sanna Marin. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

Maaseudun Tulevaisuuden teettämän kyselyn perusteella äänestysikäisten suomalaisten suosikki hallituspariksi olisi kokoomuksen ja SDP:n ympärille rakentuva sinipunahallitus. Sitä kannatti noin 27 prosenttia reilun tuhannen vastaajan otoksesta.

Kokoomuksen ja perussuomalaisten ympärille muodostuva oikeistohallitus on kolmantena 19 prosentin kannatuksella. SDP:n ja perussuomalaisten ympärille rakentuva hallitus ei suomalaisia juuri innosta. Sitä kannattaa seitsemän prosenttia vastaajista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Maantieteellisesti kokoomus ja SDP olivat kansalaisten suosikit hallituspohjan rungoksi pääkaupunkiseudulla, Uudellamaalla ja Etelä-Suomessa. Pohjois- ja Itä-Suomessa suomalaiset näkisivät mieluiten muiden puolueiden muodostavan hallituksen ytimen.

MT kysyi kansalaisilta myös, millaista politiikkaa nämä ensisijaisesti toivovat Suomen seuraavalta hallitukselta. Oikeistolaista politiikkaa toivoi 28 prosenttia vastaajista. Vasemmistolainen politiikka olisi mieluinen noin 19 prosentille. Keskustalaista politiikkaa suosisi vastaajista runsaat 11 prosenttia.

Miehille suosituin vaihtoehto on oikeistolainen politiikka, sen kannalla on 36 prosenttia. Naisista noin viidennes kannatti vasemmistolaista politiikkaa eli suunnilleen yhtä paljon kuin oikeistolaistakin.

Puolueittain kokoomusta äänestävät kannattavat ylivoimaisesti eniten oikeistolaista politiikkaa seuraavalta hallitukselta. Vastaavasti SDP:tä äänestävät suosisivat vasemmistolaista politiikkaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Keskustan, vihreiden ja perussuomalaisten kannattajat tunnustavat omaa väriään myös politiikkatoiveissaan.

Keskituloisilla, 35 000-50 000 euroa bruttona ansaitsevilla oikeistolainen politiikka olisi mieluisinta (28 %). Yli 85 000 euroa ansaitsevista neljä kymmenestä toivoi ensisijaisesti oikeistolaista politiikkaa. Pienituloisemmilla vasemmistolainen politiikka tulonsiirtoineen olisi sopivampi.

MT-gallupin toteutti Kantar TNS Agri 16.–21.12. Kyselyyn vastasi 1 096 äänestysikäistä suomalaista. Tulokset on painotettu edustamaan äänestysikäisiä suomalaisia, pois lukien Ahvenanmaa. Tulosten virhemarginaali on koko väestön otoksessa kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Ivan Puopolon haastattelussa oikeustieteilijä Toni Malminen.
Europarlamentaarikko kehottaa Eurooppaa tutkimaan historiaa.
Sitran yliasiamies vaatii yhteisymmärrystä poliittisesti latautuneesta aiheesta.
Mainos