Hälytysajossa olevan poliisiauton tavoitteena on päästä kohteeseen niin nopeasti ja turvallisesti kuin mahdollista. Autonkuljettajan, pyöräilijän ja kävelijän on syytä tietää kuinka tilanteessa tulee toimia, kertoo Maaseudun Tulevaisuus.
– Hälytysajon aikana joudumme poikkeamaan liikennesäännöistä. Kun hälytysajoneuvon hälytyslaitteet eli siniset valot ja hälytysääni ovat päällä, muut tienkäyttäjät ovat tieliikennelain mukaan väistämisvelvollisia, muistuttaa Länsi-Uudenmaan komisario Hannu Kontola.
Pahimmat virheet, joita autoilijat voivat Kontolan mukaan tehdä, ovat äkkinäiset, ennalta arvaamattomat liikkeet. On ehdottomasti vältettävä voimakkaasti jarruttamista ja äkkinäisiä kaistanvaihtoja. Paras tapa on jatkaa ajoa normaalisti.
– Poliisi ohittaa, kun havaitsee sopivan ohituspaikan. Bussipysäkille, jalkakäytävälle tai pientareelle voi siirtyä, mikäli sen pystyy tekemään turvallisesti. Jos takana oleva hälytysajoneuvo ei mahdu ohittamaan ja risteysalue on varmasti täysin tyhjä, voi myös punaisia päin ajaa varovasti, Kontola neuvoo MT:ssa.
Taajamassa jalankulkijat voivat pysähtyä ja siirtyä esimerkiksi hieman kauemmaksi suojatiestä tai ajoradan reunasta sekä ottaa katsekontaktin hälytysajoneuvoon. Tämä on alustava viesti hälytysajoneuvon kuljettajalle siitä, että havainto on tehty.
Useampikaistaisella tiellä hälytysajoneuvo ohittaa muut vasemman puoleista ajokaistaa käyttäen. Vilkkua käyttäen voi rauhallisesti siirtyä oikean puoleiselle kaistalle.
Moottoritiellä ruuhkassa hälytysajoneuvo ajaa yleensä hiljaisella nopeudella keskellä tietä. Tällöin ohituskaistalla olevat siirtyvät vasemmalle pientareella ja oikealla kaistalla olijat oikealla pientareelle siten, että hälytysajoneuvo mahtuu ajamaan keskeltä ohitse.