Verkkouutiset

Sotilaita Punaisella torilla Moskovassa. AFP / LEHTIKUVA / YURI KADOBNOV

Moskovassa kuohuu: Kovan linjan miesten kerrotaan vaativan sotatilaa ja täyttä liikekannallepanoa

Venäjällä on jo nyt vakavia vaikeuksia varustaa palvelukseen käskettyjä reserviläisiä.

Moskovan sisäpiirissä on venäläismedian tietojen perusteella erimielisyyksiä Ukrainan sodasta.

Moskovan on kerrottu valmistelevan uutta liikekannallepanoa jo tälle talvelle. Vahvistamattomien tietojen ja Venäjällä kiertävien huhujen mukaan uusi mobilisaatiokierros alkaisi joko joulukuussa tai tammikuussa.

Moni asiantuntija on huomauttanut, että tarvetta joukoille olisi. Venäjä on kokenut viime aikoina raskaita tappioita Ukrainassa. Ukrainan puolustusministeriö on raportoinut jo pitkään useiden satojen venäläisten päivittäisiä uhrilukuja. Rintamalta on myös tihkunut tietoja erityisesti huonosti varustetuista ja koulutetuista reserviläisistä koottujen yksiköiden valtavista menetyksistä.

Itsenäinen venäläismedia Verstka kertoo lähteisiinsä viitaten Moskovan todella valmistelevan uutta ”osittaista liikekannallepanoa” talven aikana. Tähän ei kuitenkaan ole tarvittavia resursseja ja asia on lähteiden mukaan tunnistettu Kremlissäkin.

Moskovassa on myös jakolinjoja.

Kremlin ”kovan linjan” haukkojen kerrotaan ajaneen jo syyskuun Harkovan taistelujen jälkeen sotatilan julistamista Venäjälle ja täyttä liikekannallepanoa.

Verstkan lähteet kertovat, että täyden liikekannallepanon mahdollistavasta sotatilapäätöksestä on keskusteltu myös Hersonin vetäytymisen jälkimainingeissa.

”Radikaaleiksi sodan tukijoiksi” jutussa luonnehdittujen haukkojen sanotaan vaatineen linjan tiukentamista suljettujen ovien takana Kremlissä käydyissä neuvotteluissa. Tässä yhteydessä mainitaan erityisesti pahamaineisen Wagner-palkkasotilasyhtiön johtaja, oligarkki Jevgeni Prigozhin ja Venäjän Tshetshenian diktaattori Ramzan Kadyrov.

Heidän kerrotaan muun muassa todenneen, että täysi liikekannallepano olisi käynnistettävä heti, jos ”nykyistä vakavampaa taistelua” aletaan käydä ”Venäjän alueella”. On epäselvää, mitä käsitteillä tarkalleen tarkoitetaan.

Uutisen väitteet haukkojen vetämästä kovasta linjasta vastaavat muistakin lähteistä kuultuja tietoja Moskovan sisäpiirin jakautumisesta kahteen leiriin. Verkkouutiset on kertonut asiasta muun muassa tässä jutussa.

Jutun mukaan valtaosa Kremlin päättäjistä on toistaiseksi tyrmännyt haukkojen esitykset. Uutta laajaa liikekannallepanoa pidetään myös resurssien valossa lähes mahdottomana. Venäjällä on ollut vakavia vaikeuksia varustaa ja kouluttaa nyt aseisiin käskettyjä reserviläisiä.

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kiisti uuden liikekannallepanon valmistelut tällä viikolla. Hän kuitenkin lisäsi, ettei voi puhua puolustusministeriön puolesta.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS