Putin 2025 -kalentereissa ei puhuta lainkaan sodasta. Kuvakaappaus videolta/X/@BBCSteveR

Moskovassa julkaistiin Vladimir Putin 2025 -kalenteri, iso osa kuvista monta vuotta vanhoja

Kalenteri sisältää kuvien lisäksi diktaattorin lausahduksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Moskovassa on julkaistu jälleen vuotuisia kalentereita diktaattori Vladimir Putinista.

Putin 2025 -kalenterit sisältävät kuvia Venäjän johtajasta työssä ja vapaalla. Kuvia on ryyditetty Putinin tunnetuilla lausahduksilla, kuten esimerkiksi toteamuksella ”Venäjän rajat eivät pääty koskaan”.

Tunnettu Venäjä-asiantuntija, BBC:n Moskovan kirjeenvaihtaja Steve Rosenberg huomauttaa X:ssä julkaisemallaan videolla (alla), että iso osa kalentereiden kuvista on todellisuudessa jopa monta vuotta vanhoja.

Hän esittelee kaksi sisällöltään pitkälti vastaavaa kalenteria.

Ensimmäisestä löytyy esimerkiksi vuonna 2018 otettu kuva, jossa Vladimir Putin seisoo kukkakimpun kanssa ja vuonna 2013 otettu kuva jossa presidentti peuhaa lumessa kahden koiran kanssa.

Hyökkäyssotaa Ukrainassa ei kuvata tai mainita kummassakaan kalenterissa suoraan mitenkään, vaikka kyseessä onkin merkittävin Moskovan politiikkaa ja Putinia määrittävä tekijä viimeisen parin vuoden ajalta.

– Useimmat venäläiset eivät tosin haluakaan saada muistutuksia sodasta. He haluavat unohtaa koko asian, Rosenberg sanoo.

Esimerkiksi Komsomolskaja Pravda -lehden tuottaman kalenterin tarkoituksena onkin hänen mukaansa vahvistaa Putinin profiilia vahvana toiminnan miehenä eikä Ukrainaan hyökänneenä valtionpäänä.

Rosenberg huomauttaa, että osa Putinin sitaateista näyttäisi kuitenkin vihjaavan naapurinsa kanssa konfliktissa olevaan maahan.

– Olemme voitokas kansakunta. Se on meillä geeneissä, erään kuvan alla lukee.

Toisessa todetaan taas ”rakennamme tulevaisuuden ilman, että muut pääsevät sanelemaan meille miten” ja kolmannessa, että ”Venäjä ei pelkää mitään”.

Toisessa Putin 2025 kalenterissa jatketaan samaa Kremlin propagandasta tuttua linjaa.

Mukana on sitaatteja, kuten ”Venäjä vastaa kaikkiin haasteisiin” ja ”Venäjän kanssa on järjetöntä käydä vuoropuhelua vahvoista asemista”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)