Moni opiskelija havaitsee harjoittelunsa aikana työturvallisuusriskejä, ilmenee Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) teettämästä kyselystä.
Kyselyyn vastanneista ammatillisen oppilaitosten opiskelijoista vain yli puolet kokee, että sai harjoittelupaikassaan työturvallisuusasioista riittävän perehdytyksen.
Erikoistutkija Mikko Nykänen Työterveyslaitokselta toteaa, että työnantaja on lain mukaan velvollinen antamaan opastusta ja perehdytystä työhön.
– Oli kyseessä sitten kesätyö tai harjoittelu, tukea ja perehdytystä tulisi aina saada esihenkilöltä ja työyhteisöstä. Mieltä askarruttavista asioista kannattaa aina kysyä, Nykänen kannustaa tiedotteessa.
Kyselyyn vastanneista ammatillisen alan opiskelijoista kolme viidestä sanoo, että havaitsi harjoittelupaikassaan työturvallisuusriskejä. Useimmiten niistä kerrottiin esihenkilölle tai toiselle työntekijälle, harvemmin opettajalle. Vastaajista vajaa neljännes ei maininnut havaitsemistaan riskeistä kenellekään.
– Positiivisena näen sen, että opiskelijat ovat saaneet opintojensa aikana eväät työturvallisuusriskien havainnointiin. Pidän kuitenkin lukuja huolestuttavina. Koen erittäin tärkeäksi, että opiskelijat muistavat kertoa havaitsemistaan riskeistä myös meille opettajille, jotta voimme puuttua asiaan ajoissa, sähköpuolen opettajana Axxell Paraisilla toimiva Joel Matsson kertoo.
Nykäsen mukaan työpaikoilla tulisi muistaa, että työntekijän tai harjoittelijan ohjauksessa tulisi ottaa huomioon henkilön aiempi kokemus ja osaaminen. Työuran alussa perehdytykseen tulee kiinnittää erityistä huomiota.
– Kannustaisin jokaista harjoittelijan vastaanottavaa työpaikkaa miettimään, onko heillä riittävät resurssit harjoitteluun tulevan opiskelijan ohjaukseen. On tärkeää varmistaa, että ohjaajalla on riittävästi aikaa opiskelijan perehdyttämiseen sekä riittävä ja ajantasainen osaaminen ohjaustehtäviin, Nykänen muistuttaa.
Tapaturmavakuutuskeskuksen tilastojen mukaan Suomessa sattuu työtapaturmia eniten alle 25-vuotiaille. EU-OSHA:n kyselyyn vastanneista opiskelijoista noin joka kymmenes kertoo, että hänelle sattui harjoittelun tai työssäoppimisjakson aikana onnettomuus. Läheltä piti -tilanteen koki joka neljäs vastaaja.
– Ohjeistan jokaista harjoitteluun lähtevää opiskelijaa, että ihan kaikissa asioissa ei tarvitse aikuisiakaan kuunnella. Jos jokin asia tuntuu opiskelijasta vaaralliselta tai väärältä, siihen ei kannata ryhtyä, vaikka vanhempi työntekijä kannustaisikin, metallialaa Axxell Karjaalla opettava Rabbe Johansson sanoo.
Nykäsen mielestä työnantajien kannattaa ottaa käyttöön myös opiskelijoiden kehittämisideat.
– Opiskelijoita ja kesätyöntekijöitä tulisi kannustaa kertomaan avoimesti havainnoistaan ja kehittämisideoistaan. Harjoittelija saattaa huomata työturvallisuutta heikentäviä epäkohtia, joiden korjaaminen on tärkeää. Kuulluksi tulemisen tunne myös tukee työhyvinvointia, Nykänen sanoo.
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston teettämään verkkokyselyyn vastasi huhtikuussa 2023 yhteensä 148 opiskelijaa. Kysely lähetettiin 15 ammatilliseen oppilaitokseen Suomessa. Kyselyn tulokset ovat suuntaa antavia, sillä otos ei ole edustava. Kyselyn teki tilaajien toimeksiannosta OSG Viestintä.





