Nykyään monella on huono tapa laittaa hätävilkku päälle esimerkiksi hetkellisen pysähtymisen ajaksi. LEHTIKUVA / LAURA UKKONEN

Moni käyttää hätävilkkua väärin, siitä saa 100 euron sakot

Tarpeeton hätävilkun käyttö voi aiheuttaa hämmennystä ja jopa vaaratilanteita.
Picture of Ville Mäkilä
Ville Mäkilä
Ville Mäkilä on Verkkouutisten toimittaja.
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turha hätävilkun käyttö on yleistynyt viime vuosina. Hätävilkku saatetaan laittaa päälle esimerkiksi hetkellisen pysähtymisen ajaksi tai muissa tilanteissa, joissa ei ole kyse minkäänlaisesta hätätilanteesta.

Väärä hätävilkkujen käyttö herättää hämmennystä muissa tienkäyttäjissä, sillä hätävilkun varsinaisena tarkoituksena olisi viestittää muita tienkäyttäjiä hätätilanteesta.

Ilmiö on havaittu myös Liikenneturvalla. Verkkouutisten haastattelema Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen on havainnut, että hätävilkkuja käytetään kaupunkien keskustoissa ikään kuin virheellisen pysäköinnin ”oikeuttamiseksi tai sallimiseksi”.

Savolaisen mukaan vääränlaisesta hätävilkun käytöstä voisi nostaa esille senkin, että aina sitä ei osata käyttää edes silloin, kun tarve olisi. Esimerkkinä on tilanne, jossa ajoneuvo on rikkoontunut esimerkiksi tienvarteen paikkaan, jossa on vilkas liikenne tai huono näkyvyys.

Näin hätävilkkua pitäisi käyttää

Milloin hätävilkkua sitten tulisi käyttää? Aihe on syytä kerrata yksityiskohtaisesti, sillä asia tuntuu aiheuttavan monille autoilijoille epäselvyyksiä. Savolaisen mukaan hätävilkkujen käyttö on sallittua ja usein suositeltavaa seuraavissa tilanteissa:

– Jos joudut pysähtymään äkillisesti vilkkaalla tiellä, esimerkiksi moottoritiellä, kun ajoneuvoon tulee vika tai joudut pysähtymään vaaralliseen paikkaan.

– Jos olet itse osallisena liikenneonnettomuudessa tai saavut onnettomuuspaikalle ensimmäisten joukossa.

– Mikäli autoosi tulee tekninen ongelma ajon aikana, hätävilkun käyttö kertoo muille kuljettajille tilanteesta.

– Tieliikennelain uudistuksen jälkeen hätävilkkuja voi nykyään käyttää myös liikkuvassa autossa esimerkiksi varoittamaan muita tienkäyttäjiä liikenteen äkillisestä hidastumisesta ruuhkan vuoksi.

– Ajoneuvoa hinattaessa hätävilkkuja saa käyttää, jos tilanne vaatii varoittamaan muuta liikennettä.

– Jos joudut pysähtymään lyhytaikaisesti esimerkiksi kuorma-autolla lastausta varten vilkkaalle alueelle, hätävilkkujen käyttö auttaa muita havaitsemaan tilanteen (Huomioi kuitenkin tieliikennelain 37. pykälä, jonka mukaan ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä siten, että se vaarantaa turvallisuutta tai haittaa muuta liikennettä.).

– Jos huomaat lähestyvän ambulanssin tai muun hälytysajoneuvon, hätävilkun käyttö voi toimia merkkinä siitä, että olet huomannut hälytysajoneuvon.

Kolariin joutunut auto hätävilkut päällä. Kuvan tilanteessa hätävilkun käyttö on perusteltua ja tarpeellista. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Voiko hätävilkku menettää merkityksensä?

Autoilijoille pitäisi olla sanomattakin selvää, että hätävilkkua ei pidä käyttää turhaan.

– Hätävilkun käyttö ilman syytä voi aiheuttaa turhaa hämmennystä, vaaratilanteita tai jopa onnettomuuden. Käytä hätävilkkua vastuullisesti ja tilanteen vaatimalla tavalla, Savolainen muistuttaa.

Jos kaikki alkaisivat käyttää hätävilkkua väärin, seurauksena voi olla jopa koko hätävilkun merkityksen katoaminen. Kohta kukaan ei miellä sitä enää merkiksi hätätilanteesta, jos sitä käytetään kaikkiin muihinkin tarkoituksiin.

 Savolaisen mukaan turha hätävilkkujen käyttö voi osaltaan johtaa siihen, että hätävilkkuja ei oteta enää yhtä tosissaan. Hänen mukaansa tähän ei Suomessa ainakaan vielä ole huolta.

– Toivotaan, että ihmiset käyttäisivät liikenteessä hätävilkkuja vain silloin kuin se on aiheellista.

Seurauksena voi olla sadan euron maksu
Poimintoja videosisällöistämme

Vaikka turha hätävilkkujen käyttö aiheuttaa hämmennystä, Savolaisen mukaan kyseessä ei ole kovin vakava liikennerike. Pahimmillaan väärä hätävilkkujen käyttö voi kuitenkin johtaa onnettomuuteen.

 – Pyritään siis, että toimitaan liikenteessä yhteisten pelisääntöjen mukaan.

Savolainen muistuttaa, että myös poliisi voi sakottaa hätävilkkujen väärinkäytöstä. Seurauksena voi olla sadan euron suuruinen liikennevirhemaksu.

LUE MYÖS:
Kumpi väistää tässä tilanteessa? Moni ei tiedä

Joka neljäs tekee tämän virheen liikenneympyrässä

Tiedätkö tämän harvinaisen liikennevalon? Toimii vain yhdessä tilanteessa

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)