Erään ihmisten välisen kanssakäymisen suuria totuuksia on, että väittelyssä on noloa erehtyä ja olla väärässä. Tuhoisaa ihmissuhteille on kuitenkin se, että aikaa myöten osoittautuu sinun olleen oikeassa. Siitä väki ei pidä. Ben Zyskowiczin rooli oli ja on ikävystyttää vastustajansa kertaamalla sosialismin, kommunismin ja oman suomettuneisuutemme tunkkaisuus, nähdä valheellisten kulissien taakse.
Ben toteaa, ettei häpeäjiä ja katuvia ole kosolti ilmaantunut. Monet menneen vasemman joukkomielenhäiriön kokeneet vähättelevät rooliaan ja romantisoivat ilmiötä. He ovat muotoutuneet taitavasti aikaan paremmin sopivien arvojen ajajiksi. Esimerkiksi monet entiset vähemmistökommunisteihin kuuluneista juristeista löytyvät tänään ihmisoikeusjulistajina.
Muuan valheellinen suomalaista sisäpolitiikkaa riepotellut ilmiö oli KGB:n ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ohjailema Rauhanpuolustajat. Vähänkin Neuvostoliittoa miellyttämään pyrkineet olivat sen toiminnassa niin yksilö- kuin puoluetasolla mukana. Kokoomuskin suunnitteli ulkopoliittisten irtopisteiden keruuta siihen liittymällä, mutta Ben taisteli oman falanginsa kanssa vastaan.
Ilkeimmät yhteenotot koettiin Kokoomuksen Nuorten Liiton piirissä, jossa sen johto, Ilkka Kanerva, Anders Blom ja Unto Hämäläinen vaalivat hartaudella itärakkauttaan. He tekivät sitä vieden puhdasoppisuuden huippuunsa. Liiton julkaisu Tasavalta onkin tuolta ajalta tutkijalle kuin kultakaivos. Siellä Rauhanpuolustajiin epäilevästi suhtautuvia halveksitaan, USA koetaan aggressiivisena ja sotahenkisenä, kun taas Neuvostoliittoa (vaikkapa sen ohjuksia) luonnehditaan rauhantekijäksi. Nimimerkkikirjoittelu oli voimissaan.
Rauhanliitto muotoutuu kokoomuslaisessa politiikanteossa hyväuskoiseksi yritykseksi päästä vaikuttamaan yhteisössä sen sisältä käsin. Tässä kuten yhteydessä Zyskowicz käyttää termiä ”itsesuomettuneisuus”. Edes Neuvostoliitto ei meitä suinkaan aina siihen patistanut. Suomalaispoliitikot tekivät sen itse naurettavassa keskinäisessä pyhyyden kilvoittelussaan. Kuinkahan monta kertaa olen siteerannut Paavo Haavikkoa: ”Parodia, ne tekevät sen itse”.
Kiistaton todistusaineisto
Historiantutkija, tohtori Vesa Varekselta Ben Zyskowiczin, kokoomuksen, sen nuorten ja suomettumisen kaivelu kävi rutinoidusti. Yli 50-sivuinen lähdeaineistoluettelo kertoo, että menneisyys on elettävissä uudelleen ja perusteellisesti. Hyvän pohjan nuoremman Benin ajattelulle ja elämälle luo Jyrki Vesikansan toimittama tisle Zyskowiczin päiväkirjoista vuosilta 1981-1982 (Eduskunnasta menin Baakariin, Edita 2005).
”Itsesuomettuminen” tarjoaa paljon vanhoja kauhukuvia ja uuttakin kerrottavaa varsinkin kokoomusnuorten sisäisistä kähinöistä. Äärivasemmiston liturgia heijastui myös porvarinuorten sympatia-antipatia –asetelmiin. Ukko-kokoomuksen enemmistö yritti Urho Kekkosen silmissä kaikin keinoin rakentaa hallituskelpoisuuttaan – tuloksetta. Erämaataival ulottuu aina vuoteen 1987.
Suomi ja läntinen maailma saavat nähdä rähmällään oloamme monin eri tavoin. Harri Holkeri yrittää kieltää Puolan uudistusliikkeen solidaarisuus-merkkien käytön, Ilkka Suominen ärjyy Benille tämän rohkeudesta ja Anders Blom julistaa: ”Olemme sitoutuneet vain kekkoslaisuuteen”. Samalla äärivasemmistolaiset ilmiantavat ja syrjivät ammattiveljiään sosialistimaissa.
Oppikirjat tarkastetaan Suomi-Neuvostoliitto-seurassa, niitä poistetaan ja tilalle luodaan uuden historiallisen todellisuuden työryhmiä. Vaikka rauhasta ja solidaarisuudesta puhutaankin hyvin hurskaaseen sävyyn, työväestö ei koe tulleensa ymmärretyksi 1970- ja 1980-lukujen Suomessa. Nuoret yli puoluerajojen elävät eräänlaisessa aatteellisessa pilvessä, puhuvat kansalle vierasta kieltä.
Ja vielä Karjalaisesta presidentti…
Kokoomuksen remonttimiehet kiiruhtivat itähingussaan niin sokeasti ja pitkälle, että Ahti Karjalainen nähtiin jonkinlaisena Suomen hengissä pitämisen voimavarana. Etelärannan punaiset vuorineuvokset yhdessä vasemmiston kanssa ajoivat Karjalaista presidentiksi liki epätoivoisin keinoin. Kaikki samalla tiesivät tämän kykenemättömäksi tehtävään. Neuvostoliiton silmissä hän oli sopivalla tavalla heikko.
Karmeata on lukea Vesa Vareksen siteerauksia ajalta, jolloin Mauno Koivistosta oli varsin todennäköisesti tulossa tasavallan presidentti. Ilta-Sanomien päätoimittaja Martti Huhtamäki kertoili Suomen Kuvalehdessä jälkeenpäin:
”Aatos Erkko oli saatu täysin Karjalaisen taakse. Erkko kutsui Huhtamäen ja kakkospäätoimittaja Heikki Aarnion puhutteluun, nuhteli heitä erityisesti siitä, että (Johannes) Virolaisen nimeä oli pidetty esillä vaalitaistelussa, ja totesi (Huhtamäen arvion mukaan täysin vakavissaan), että jos Virolainen valitaan, kauppa pysähtyy ja panssarit ovat rajalla. Erkon mukaan Koivisto on vakavasti sairas eikä Holkerilla ole mitään mahdollisuuksia.”
Tuossa tilanteessa Huhtamäki erehtyi lausumaan: ”Suomen presidenttiä ei valita Kremlissä vaan Suomessa”. Väärin, johon Erkko oli kuitannut: ”Tällä kertaa se valitaan Kremlissä”. Noin tuolloinen Suomen rikkain ihminenkin oli kallistunut, Suomen onneksi väärään suuntaan. Muistuttaa täytyy ja kerrata, että on Erkko itsekin ollut valitsemassa Suomelle presidenttiä.
Zyskowiczin elämänkerran nuoruuden vuosikymmenet sisältää hurttia huumoria ja satumaisia politiikan muisteluksia. Koetut yhteenotot ja niiden takana vellonut porvarillisen aatteen eripura väliin hirvittää. Miten haluttiin ja kehdattiin ajaa kaukaa vasemmalta ohitse. Sitä vastustamaan onneksi syntyi Ben Zyskowicz joukkoineen puhumaan ja ärsyttämään. Itse migreenistä nuoruudessa kärsineenä en ihmettele, että koettu ottaa itse kutakin vähän päähän.
Vesa Vares: Nuori Ben Zyskowicz. Suomettumisen vuodet. Otava 2023.
