Iranin ylin johtaja, ajatollah Mojtaba Khamenei kirjoittaa Ramadanin päätösjuhlaan liittyneessä viestissään Telegramissa tänään, että Iran ei ollut Turkiin ja Omaniin tehtyjen iskujen taustalla.
– Turkissa ja Omanissa tapahtuneet iskut, jotka kohdistuivat tiettyihin kohteisiin näissä maissa – ja joilla on hyvät suhteet meihin – eivät millään tavoin olleet Islamilaisen tasavallan asevoimien tai muiden vastarintajoukkojen toteuttamia, Khamenei ilmoitti.
– Kyse on sionistivihollisen petoksesta, jossa käytetään valehyökkäystaktiikkaa eripuran lietsomiseksi Islamilaisen tasavallan ja sen naapurien välille, Khamenei jatkoi.
Aiemmin Turkki ja Oman ovat kertoneet alueilleen kohdistuneista drooni-iskuista.
Khamenein lausunto on ainoastaan kirjallisessa muodossa. Tämä on toinen kerta hänen valtaa nousunsa jälkeen, kun Khamenei julkaisee kirjallisen lausunnon. Yhdysvaltojen mukaan Khamenei loukkaantui iskussa aiemmin.