MN: Kaksi merkkiä paljastavat kodin huonon sisäilman

Ilmanvaihdon toimivuuden voi testata yksinkertaisella tavalla.
Huono ilmanvaihto voi johtaa kosteusongelmiin. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Huono ilmanvaihto voi johtaa kosteusongelmiin. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Huonon sisäilman tunnistaa kahdesta merkistä, Me Naiset kertoo.

Marttojen kotitalousasiantuntijan Niina Silanderin mukaan huonon ilmanvaihdon huomaa esimerkiksi siitä, jos pyykki ei kuivu tai ruoanlaitosta tulevat käryt jäävät leijumaan asuntoon.

– Jos ilma ei vaihdu kunnolla, kotiin voi syntyä kosteutta. Liian kostea sisäilma aiheuttaa pahimmillaan home- ja kosteusvaurioita, Silander kertoo MN:lle.

Toinen hälytysmerkki huonosta sisäilmasta on se, jos ilma tuntuu kotona jatkuvasti tunkkaiselta. Tällaisessa tilanteessa Silander kehottaa kääntymään ammattilaisen puoleen.

Oman asunnon ilmanlaadusta voi huolehtia esimerkiksi tuulettamalla asuntoa riittävästi. Tuulettaminen on suositeltavaa etenkin vanhemmissa taloissa, joissa ilmanvaihdon teho on alkanut hiipua.

Ilmanvaihdon toimivuuden voi testata esimerkiksi asettamalla vessapaperipalan poistoilmaventtiilin eteen. Paperinpala pysyy paikoillaan, jos venttiilin virtaa ilmaa normaalisti. Jos pala tippuu alas, ilma ei poistu kunnolla.

Silander muistuttaa MN:lle, että myös asunnon siisteydellä on vaikutusta asunnon ilmanlaatuun.

Tavallinen muovipullo voi auttaa avaamaan tiskialtaan pienen tukoksen ilman kemiallista viemärinavaajaa.
Lähes satavuotiaan rakennuksen erikoiset tilat liittyivät Tanskan vastarintaliikkeeseen.
Harmittomalta näyttävä pihavalo voi vaikuttaa ympäristöön yllättävän paljon.
Mainos