Verkkouutiset

Rajavartija ja koira Vaalimaalla. LEHTIKUVA / SASU MAKINEN

Miten venäläistaistelija on voinut päästä läpi Suomen rajavalvonnasta?

Kansanedustajan mukaan itäraja pitäisi saada jo aidosti kiinni.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on hämmästynyt siitä, että Suomessa kiinni otettu palkkasotilasryhmä Wagneriin liitetyn Rusich-sotajoukon johtaja Jan Igorovits Petrovski oli ylipäätään päässyt Suomeen.

EU:n ja Yhdysvaltain pakotteiden alainen venäläistaistelija käyttää nykyään nimeä Voislav Torden.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Julkisuudessa on kerrottu Tordenin syyllistyneen terrorismirikoksiin vuonna 2014–2015 Itä-Ukrainassa Luhanskin ja Donetskin alueilla. Yandex-hakupalvelulla olisi nettikeskustelujen mukaan hetkessä selvinnyt nimensä vaihtaneet miehen aiempi nimi ja tätä kautta julmat taustat ja rikokset. Miksi taustoja ei rajalla selvitetty, Heinonen kysyy blogissaan.

Kokoomusedustaja muistuttaa, että Torden karkotettiin Norjasta vuonna 2016. Norjalaisviranomaisten mukaan venäläismies muodosti vakavan uhkan kansallisille intresseille.

– Ja nyt yhtäkkiä sama mies on sitten Suomessa? Ja miehen ”ansiolista” on karua ja järkyttävää luettavaa. Julkisuudessa on myös kerrottu, että miehellä oli maahantulokielto Suomeen, mutta tästäkin huolimatta hän pääsi yli rajan, mistä ei enää pitäisi päästä yli edes ”tavallisten” turistien, Heinonen kirjoittaa.

Heinonen vaatii, että valvontaa Suomen rajoilla parannetaan. Hän pitää käsittämättömänä sitä, että Suomeen pääsee näin helposti.

– Venäjän raja pitäisi saada nyt aidosti kiinni. Ennen kuin sattuu ja tapahtuu. Kysymys kuuluu, että miten tällainen kaveri on voinut päästä maamme rajavalvonnasta läpi, hän kysyy.

– Ei toki tarvitsisi päästä kenenkään muunkaan.

Kokoomusedustaja ihmettelee myös sitä, että monet suomalaiset käyvät säännöllisesti Venäjän puolella ostoksilla. Lehdissä on uutisoitu jopa kuhinasta, kun itärajan yli mennään halvan bensiinin perässä.

– Tämänkin saisi lopettaa, sillä jokainen ostos rahoittaa ja pitkittää näin osaltaan Venäjän julmaa hyökkäyssotaa Ukrainassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)