”Miten ihmeessä ette saa päätöksiä aikaan?”

Kansanedustaja korostaa, että itärajan sulkemisessa on kyse turvallisuudesta.
Liikennettä Nuijamaan raja-asemalla 23. syyskuuta 2022. LEHTIKUVA / LAURI HEINO
Liikennettä Nuijamaan raja-asemalla 23. syyskuuta 2022. LEHTIKUVA / LAURI HEINO

Kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho ihmettelee, miksei Sanna Marinin (sd.) hallitus saa aikaan päätöksiä itärajan sulkemisesta.

Hän on jakanut Twitterissä Kaakkois-Suomen rajavartioston graafin rajanylitysliikenteestä. Luvuista on huomattavissa, että maahan saapuvien venäläisten määrä on yli kaksinkertaistunut viimeisen viikon aikana.

– Miten ihmeessä Sanna Marin, Pekka Haavisto (vihr.) ja Krista Mikkonen (vihr.) ette saa päätöksiä aikaan? On kyse Suomen turvallisuudesta.

Suomi on tällä hetkellä Euroopan unionin ainoa jäsenmaa, joka sallii venäläisten päästä maahan turistiviisumeilla. Venäläisten maahantulo Suomeen on lisääntynyt sen jälkeen, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin julisti keskiviikkona osittaisen liikekannallepanon.

 

Varoituksia Venäjän mahdollisesta iskusta Puolaan ei voi Henri Vanhasen mukaan ohittaa olankohtautuksella.
Tutkijan mukaan Naton Ankaran huippukokous voi jäädä historiaan hetkenä, jolloin Nato lakkasi valmistautumasta eilisen sotiin ja alkoi valmistautua huomisen konflikteihin.
Anton Heraštšenkon mukaan Kreml valmistelee operatiivista ympäristöä suoralle konfliktille Naton kanssa.
Mainos