Verkkouutiset

Savua Rafahin kaupungissa. AFP / LEHTIKUVA / EYAD BABA

Mitä Israelin ja Hamasin sodan jälkeen? Ulkoministerit kokoontuvat pohtimaan

Toiveena on, että keskustelut sodan jälkeisestä ajasta tasottaisivat tietä tulitaukoon ja rauhaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU:n ulkoministerit ja heidän kollegansa Jordaniasta, Egyptistä, Qatarista, Saudi-Arabiasta sekä Yhdistyneistä Arabiemiraateista sekä Arabiliiton pääsihteeri keskustelevat maanantaina Brysselissä siitä, mitä tapahtuu siinä vaiheessa, kun aseet vaikenevat Gazassa, uutisoi BBC.

Sekä Lähi-idän maissa että länsimaissa ollaan tietoisia siitä, että aikaikkuna neuvotteluille on nyt hyvissä ajoin ennen Yhdysvaltain marraskuisia presidentinvaaleja, jolloin valta saattaa Valkoisessa talossa vaihtua.

Britannian valtiovarainministeriön on käsitetty valmistelevan uusia taloudellisia ja teknisiä tukimuotoja Palestiinalle. Brittihallituksessa on kuitenkin myös tahoja, jotka peräävät tarkempia näkemyksiä siitä, miten Palestiinalaisvaltio voitaisiin luoda.

– Et voi tukea kahden valtion ratkaisua ja olla puhumatta tunnustamisesta, eräs vanhempi korkea-arvoinen lähde kertoo BBC:lle.

– Se, mikä meiltä puuttuu, on aikataulu. Olemme samaa mieltä lähtöpisteestä, sodan päättämisestä sekä Palestiinalaisvaltion perustamisesta. Mutta polkua sinne ei ole määritelty. Meidän on päästävä siihen tilaan, muuten joudumme käsittelemään tätä seuraavat 70 vuotta.

Israelin puolustusministeri Yoav Gallantin mukaan ”Hamasin jälkeinen päivä” tullaan saavuttamaan ainoastaan palestiinalaisryhmien ottaessa kontrollin Gazasta kansainvälisten toimijoiden tukemana, ja luomalla vaihtoehto Hamasin hallinnolle.

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinkenin mukaan sodan mahdollisimman pikaisen päättymisen lisäksi on tärkeää, että Israel tuo julki selkeän suunnitelman siitä, miten Gazaa tullaan hallitsemaan, turvaamaan ja kehittämään. Ilman sitä riskinä on pitkittynyt miehitys, kapinallisuus ja Hamasin paluu tai anarkian ja laittomuuden tila.

– Uskomme, että palestiinalaisten tulee hallita itse, Blinken sanoi senaatin komiteakuulemisessa.

Lopulta esteenä on Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu, joka kieltäytyy kategorisesti keskustelemasta siitä, että palestiinalaishallinto olisi missään roolissa tulevaisuudessa. Hän pelkää suututtavansa hallituksensa kovimman oikeiston, jotka kannattavat pitkäaikaista Israelin miehitystä. Paine pääministeriä kohtaan kasvaa, ja jonain päivänä hänen on todennäköisesti tehtävä valinta.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)