Puolustusvoimille suunnitellaan lisää toimivaltuuksia sotilasrikosten torjunnassa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Ministeriö vastaa kritiikkiin: Tästä syystä puolustusvoimille kaavaillaan ”poliisivaltuuksia”

Hallitussihteeri korostaa, että puolustusvoimat ei ole "työnantajan roolissa" saamassa lisätoimivaltuuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verkkouutiset kertoi tässä jutussa hallituksen lakiluonnoksesta, jossa Pääesikunta saisi jatkossa poliisille perinteisesti kuluvia tehtäviä ja toimivaltuuksia liittyen sotilasrikosten ennalta estämiseen ja paljastamiseen. Lakiluonnosta on kritisoinut etenkin Upseeriliitto.

Näin hallitussihteeri Anna Gau puolustusministeriöstä vastaa esiin nousseeseen kritiikkiin:

Miksi on tarpeen, että Puolustusvoimien tehtäviä ja toimintavaltuuksia halutaan laajentaa näin ”poliisin tontille” liittyen sotilasrikosten ennalta estämiseen ja paljastamiseen?

– Tässä tavoitellaan rikosvastuun tehokkaampaa toteutumista Puolustusvoimissa. Ja kuten luonnoksessa hallituksen esitykseksi korostetaan, olisi tärkeää, että esimerkiksi aseisiin ja ampumatarvikkeisiin liittyvät omaisuusrikokset kyettäisiin estämään ennakolta ennen kuin vaarallista materiaalia pääsisi mahdollisesti vääriin käsiin.

– Jos Pääesikunnalla olisi näihin liittyen laajemmat tehtävät ja toimivaltuudet, on mahdollista, että esimerkiksi tarvittaviin toimenpiteisiin voitaisiin ryhtyä nopeammin. Pääesikunta tuntee myös hyvin toimintakentän ja poliisilla ei ole myöskään samalla tavoin pääsyä Puolustusvoimien alueelle kuin Pääesikunnalla.

Eikö Puolustusvoimien tulisi lisävaltuuksien sijaan suunnata enemmän voimavaroja ja resursseja omaisuuden suojaamiseen? Tätä on esittänyt rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen.

Mitä vastaatte tähän?

– Tuo on näkökulma, jota voidaan jatkovalmistelussa tarkastella, pitäisikö tähän kiinnittää hallituksen esityksen perusteluiden toteuttamisvaihtoehdoissa huomiota. Olemme juuri käymässä lausuntopalautetta läpi.

Upseeriliitto on lausunnossaan kritisoinut sitä, että ”vaarana on, että sama taho (Pääesikunta) ohjaa toimintaa, valvoo sitä, kohdistaa toimijoihin rikostorjuntatoimenpiteitä ja huolehtii esitutkinnasta siihen liittyvine pakkokeinoineen (viime kädessä syyteharkintaan saakka).

Liitto on huolissaan Puolustusvoimissa palvelevien työntekijöiden oikeusturvasta. Upseeriliiton puheenjohtaja Ville Viita sanoo Verkkouutisille kuulleensa kentältä, että Puolustusvoimissa tehdään jo nytkin pimeää tutkintaa.

Mitä vastaatte kritiikkiin?

– Tähän kytkeytyy kuitenkin vahvasti se, että on jotain syytä epäillä rikosta. Sotilasrikosten ennalta estämisessä tilanne edellyttää sitä, että voidaan perustellusti olettaa jonkun henkilön syyllistyvän rikokseen tai jo keskeyttää aloitetun rikoksen tekeminen. Paljastamisessa on kyse siitä, että selvitetään, onko esitutkinnan aloittamiselle perustetta, kun voidaan jonkun henkilön toiminnasta tehtyjen havaintojen perusteella olettaa, että rikos on tehty.

– Puolustusvoimat ei ole nimen omaan työnantajan roolissa saamassa mitään lisätoimivaltuuksia. Näitä rikostorjuntatehtäviä suorittaisivat poliisi- tai lakimieskoulutuksen saaneet siviilivirkamiehet.

– Sitä voisin vielä korostaa – kun tätä lakiluonnosta on kritisoitu siitä, miksi Puolustusvoimille siirretään poliisille perinteisesti kuuluvia tehtäviä – että esitykseen sisältyy säännöksiä myös siitä, milloin poliisi voi oma-aloitteisesti ottaa hoitaakseen tällaisen rikostorjuntatehtävän ja milloin Pääesikunnan pitää ilmoittaa poliisille  rikoksista.

– Yhteistoiminta poliisin kanssa näissä asioissa on jo nyt tiivistä, ja tulee olemaan sitä jatkossakin.

Laki tarkoitus tulla voimaan 2024

Puolustusministeriön käynnistämä lainmuutoshanke on ollut prosessissa vuoden 2020 alusta lähtien. Sotilaskurinpitoa ja rikostorjuntaa Puolustusvoimissa koskevan lakiluonnoksen lausuntokierros päättyi muutama viikko sitten. Tarkoitus on, että laki tulisi voimaan vuoden 2024 alusta lähtien.

Poimintoja videosisällöistämme

On vielä epävarmaa, ehtiikö nykyinen eduskunta käsitellä hallituksen esitystä, joka olisi tarkoitus antaa eduskunnalle marraskuussa.

LUE MYÖS:

Näin lausunnoissa kommentoidaan puolustusvoimille haettuja uusia valtuuksia

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)