Ministeriltä kova uhkaus – ”Tapamme teidät”

Pete Hegsethin mukaan Iranilla oli mahdollisuus tehdä sopimus Yhdysvaltojen kanssa.
Valkoisen talon 28.2.2026 julkaisemassa kuvassa presidentti Donald Trump seuraa operaatio "Eeppistä raivoa” yhdessä esikuntapäällikkö Susie Wilesin (oik.) ja ulkoministeri Marco Rubion (kesk.) kanssa. AFP / LEHTIKUVA / THE WHITE HOUSE
Valkoisen talon 28.2.2026 julkaisemassa kuvassa presidentti Donald Trump seuraa operaatio "Eeppistä raivoa” yhdessä esikuntapäällikkö Susie Wilesin (oik.) ja ulkoministeri Marco Rubion (kesk.) kanssa. AFP / LEHTIKUVA / THE WHITE HOUSE

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin eilen aloittama sotilasoperaatio Iranissa on ”historian tappavin, monimutkaisin ja tarkin ilmasotilasoperaatio”, sanoo Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth.

Hän kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että Iranin hallinnolla oli mahdollisuus tehdä sopimus Yhdysvaltojen kanssa, mutta se ei tehnyt niin. Nyt he kärsivät seurauksista, puolustusministeri sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Iran on lähes 50 vuoden ajan ottanut kohteekseen amerikkalaiset ja tappanut heitä, yrittäen samalla päästä käsiksi maailman voimakkaimpiin aseisiin edistääkseen asiaansa, hän jatkaa.

– Viime yönä, toisin kuin aiempi presidentti, presidentti Trump ryhtyi toimiin tämän syövän hoitamiseksi. Emme suvaitse, että voimakkaita ohjuksia suunnataan amerikkalaisia ihmisiä vastaan, Hegseth sanoo.

Hänen mukaansa Yhdysvallat aikoo tuhota kaikki Iranin amerikkalaisia vastaan suuntaamat ohjukset. Tämä koskee myös Iranin laivastoa. Lisäksi Yhdysvallat aikoo tuhota ohjustuotannon ja estää Irania koskaan saamasta ydinasetta.

Poimintoja videosisällöistämme

Puolutusministeri jatkaa, ettei Yhdysvallat aloittanut meneillään olevaa konfliktia, mutta aikoo lopettaa sen.

– Jos tapatte tai uhkaatte amerikkalaisia missään päin maailmaa – kuten Iran on tehnyt – me aiomme pyydystää teidät ja tapamme teidät, Hegseth varoittaa.

Lopuksi hän ylistää yhdysvaltalaisia asevoimia, jotka ovat hänen mukaansa täysin valmiita Yhdysvaltojen tavoitteiden edistämiseen. Suojelkoon jumala heitä, puolustusministeri päättää kirjoituksensa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yhdysvallat aloitti operaatio ”Eeppisen raivon” (Epic Fury) eilen lauantaina. Trumpin mukaan Iran aiheuttaa sotilaallisen uhan Yhdysvalloille. Hän perusteli Yhdysvaltojen iskuja myös Iranin ydinohjelmalla.

Lisäksi Trump kehotti iranilaisia vaihtamaan maansa hallinnon.

Tasavallan presidentti tahtoo Iranin neuvottelupöytään.
Mainos