Jäänmurtajia Helsingin Katajanokalla. LEHTIKUVA/ANTTI HÄMÄLÄINEN

Ministeri Ylelle: Jäänmurtajat kriittistä infraa – voitaisiin hajauttaa satamiin

Valtion omistaman jäänmurtoyhtiö Arctian liiketoimintajohtajan mukaan yhtiö on avoin keskustelulle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) arvioi Ylen uutisille, että jäänmurtajien kotilaitureiden hajauttaminen voisi olla huoltovarmuuden ja turvallisuuden kannalta hyvä ratkaisu.

Tällä hetkellä jäänmurtajien tukikohdat ovat Helsingin Katajanokka ja Hamina-Kotkan sataman Pikku-Hietanen.

– Kun jäänmurtajakalustoa uudistetaan ja satamia kehitetään, on myös tarkasteltava jäänmurtajien kotilaiturien paikkoja. Olisi hienoa, että jatkossa jäänmurtajat olisi vakituisesti ripoteltu pitkin rannikkoa, Ranne sanoo.

Ministeri muistuttaa, että jäänmurtajat ovat kriittistä infraa, ja Perämerenkaarella ja ylipäätään rannikkokaupungeilla on keskeinen merkitys huoltovarmuudelle ja kaupalle.

Valtion omistaman jäänmurtoyhtiö Arctian jäänmurron liiketoimintajohtaja Paavo Kojonen sanoo Ylelle, että yhtiö on avoin keskustelulle.

Hänen mukaansa mahdollisuuksia sijoittaa ainakin osa murtajista muualle kuin nykyisiin satamiin Helsinkiin ja Kotkaan tarkastellaan aika ajoin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)