Ruotsin tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson käynnistää selvityksen maahanmuuttajien arvomaailmasta, kertoo Dagens Nyheter.
Liberaalipuoluetta edustavan Mohamssonin mukaan tarkoituksena on selvittää, kuinka paljon kantaruotsalaisten ja maahanmuuttajien arvot poikkeavat toisistaan. Selvitys kohdistuu muun muassa maahanmuuttajien näkemyksiin sukupuolten välisestä tasa-arvosta, lasten oikeuksista sekä luottamuksesta instituutioihin.
Mohamssonin mukaan Ruotsissa ei ole tähän asti uskallettu puhua siitä, että maa on liberaali demokratia, jossa tietyissä asioissa vallitsevat äärimmäisen vahvat arvot.
– Olemme hyvällä tavalla äärimmäinen maa. Yhteiskuntaamme tulevilla ihmisillä voi olla vaikeuksia tämän sisäistämisessä, Mohamsson sanoo.
Aiempien selvitysten mukaan maahanmuuttajien näkemykset poikkeavat kantaruotsalaisista muun muassa avioeron, abortin, homoseksuaalisuuden ja avioliiton ulkopuolisen seksin suhteen. Maahantulijoiden näkemykset kuitenkin lähenevät kantaväestöä, kun maassa on oltu kymmenen vuotta.
Mohamssonista, jonka vanhemmat ruotsalaistivat sukunimensä Mohammedista muutettuaan Ruotsiin, tämä on kuitenkin liikaa.
– Kymmenen vuotta on aivan liian pitkä aika, Mohamsson linjaa.
– Se on kokonainen sukupolvi tyttöjä, jotka eivät saa valita ketä rakastavat, tai poikia, jotka eivät voi tulla ulos kaapista.
Ministerin mukaan selvityksen tarkoitus ei ole niinkään muuttaa tulijoiden mielipiteitä, vaan ylläpitää ruotsalaisia arvoja ja kartoittaa, mitkä maahanmuuttajien arvot ovat ristiriidassa niiden kanssa.
– Olisi omituista jos sanoisimme, että joillakin ihmisillä ei tarvitse olla näitä [ruotsalaisia] arvoja, hän kummastelee.
Mohamsson painottaakin, että heillä, jotka päättävät tulla Ruotsiin, on myös velvollisuus integroitua osaksi yhteiskuntaa.
– Ruotsissa asuminen ei ole ihmisoikeus, Mohamsson tiivistää.