Milloin taittuva iPhone tulee? Apple vahvisti tärkeän päivämäärän

Yhtiöltä saatetaan nähdä pian jotain, mitä on odotettu jo pitkään.
Applen logo kuvituskuvassa. PEXELS
Applen logo kuvituskuvassa. PEXELS
Applen logo kuvituskuvassa. PEXELS
Applen logo kuvituskuvassa. PEXELS

Teknologiayhtiö Applen ensimmäistä taittuvanäyttöistä iPhonea saatetaan esitellä jo ensi viikolla. Yhtiö järjestää suuren tuotejulkistuksensa keskiviikkona 9. syyskuuta.

Tapahtuma järjestetään Apple Parkissa Kalifornian Cupertinossa. Tilaisuus alkaa kello 20 Suomen aikaa.

Huomio kohdistuu etenkin pitkään huhuttuun Applen ensimmäiseen taittuvanäyttöiseen iPhoneen. Apple ei ole vahvistanut laitteen olemassaoloa tai julkaisua, mutta muun muassa TechCrunch ja Axios kertovat sen kuuluvan tapahtuman odotetuimpiin uutuuksiin.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan laite saatetaan nimetä iPhone Ultraksi. Se kilpailisi samoista asiakkaista esimerkiksi Samsungin Galaxy Z Fold -mallien kanssa. Samsung toi ensimmäisen taittuvan Galaxy Fold -puhelimensa markkinoille jo vuonna 2019.

Sittemmin myös muut puhelinvalmistajat ovat tuoneet markkinoille taittuvanäyttöisiä puhelimia. Vahvasta markkina-asemastaan huolimatta Apple ei ole toistaiseksi esitellyt taittuvanäyttöisiä laitteita.

Tilaisuudessa odotetaan lisäksi uusia iPhone 18 Pro- ja Pro Max -malleja sekä Apple Watch -laitteita. Tavallisen iPhone 18:n julkaisun on puolestaan ennakoitu siirtyvän myöhemmäksi.

Tapahtuma on samalla ensimmäinen suuri iPhone-julkistus Applen uuden toimitusjohtajan John Ternusin kaudella. Hän seurasi Tim Cookia tehtävässä syyskuun alussa.

Taittuvanäyttöisen iPhonen esittely ei kuitenkaan ole vielä täysin varmaa. Se, esitteleekö Apple todella ensimmäisen taittuvan iPhonensa, selviää vasta keskiviikkoiltana.

Siltarakennelma on Ranskassa yhä paikallaan, vaikkei siinä ole kulkenut ainuttakaan junaa liki 50 vuoteen.
Perinteinen kuulokejohto päihittää langattoman tekniikan yhä useissa käytännön asioissa.
Jatkossa vaarahälytys voi tulla suoraan puhelimeen.
Mainos