Verkkouutiset

Venäjän puolustusministeriö rakennus. AFP / LEHTIKUVA / ALEXANDER NEMENOV

Miksi Venäjän diktaattori kaipaa epätoivoisesti hyväksyntää lännestä?

Mark Galeottin mukaan Vladimir Putin pyrkii vahvistamaan hallintonsa legitimiteettiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Arvostettu Venäjä-tuntija, professori Mark Galeotti arvioi The Specator -lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan syitä sille, miksi Venäjän diktaattori Vladimir Putin pyrkii väittämään Venäjän toiminnalla olevan laajasti ymmärtäjiä länsimaissa.

Hän nostaa esille ristiriidan Putinin ja Venäjän valtiollisen median viestinnässä. Toisaalta Putin vaikuttaa vaikuttaa suhtautuvan täysin välinpitämättömästi kaikkiin ulkomaisiin mielipiteisiin, mutta samalla valtiollinen media nostaa esille lähes jokaisen Venäjään myönteisesti suhtautuvan lausunnon länsimaisista medioista.

Osa venäläismedian esille nostamista henkilöistä on Galeottin mukaan selkäesti marginaaliajattelijoita, joilla ei ole kotimaissaan arvostusta.

Galeotti kuvailee, että venäläismedioiden viestintä on ennen kaikkea kohdistettu kotiyleisölle. Hänen mukaansa Putin yrittää väittää venäläisyleisölle, että todellisuudessa läntisten maiden kansalaiset ovat Venäjän puolella.

Sitä kautta Putin yrittää Galeottin mukaan vahvistaa väitettään siitä, että Venäjä olisi ”todellisten” läntisten arvojen puolustaja. Samalla Putin väittää länsimaiden hylänneen kansalaistensa mielipiteen ja arvomaailman.

Pohjimmiltaan kyse on Venäjä-tuntijan mukaan huonosta itsetunnosta ja historiallisesta epävarmuudesta. Galeottin mukaan Putin pyrkii esittämään venäläisyleisölle, että maalla on yhä laajasti tunnustusta läntisissä valtiossa.

Lisäksi viestinnällään Putin haluaa rauhoitella Venäjän kansalaisia. Galeottin mukaan Putin tiedostaa sen, että hänen hyökkäyksensä Ukrainaan ei ole erityisen suosittu venäläisten keskuudessa.

Ylläpitämällä näkemystä siitä, että länsimaissa on tukea Venäjän tavoitteille, Putin pyrkii Galeottin mukaan vahvistamaan toimiensa legitimiteettiä venäläisten silmissä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)