”Miksi Helsingin keskustaa halutaan jatkuvasti hiljemmäksi?”

Ravintoloitsijan mukaan Vantaallakin on nykyään enemmän ruuhkaa.
Nuoria naisia Aleksanterinkadulla Helsingissä 28. huhtikuuta 2021., LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Nuoria naisia Aleksanterinkadulla Helsingissä 28. huhtikuuta 2021., LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Ravintoloitsija Henri Alén ottaa Twitterissä kantaa Helsingin keskustan tilanteeseen. Hän kertoo käyneensä jo 20 vuoden ajan töissä kaupungin keskustassa.

– Keskusta hiljentynyt huomattavasti. Vantaallakin on enemmän ruuhkaa. Miksi keskustaa halutaan jatkuvasti hiljemmäksi?, Alén hämmästelee.

Helsingin keskustan elinvoima on vähentynyt merkittävästi koronapandemian ja sen myötä yleistyneen etätyöskentelyn myötä. Keskustan elinvoimaisuuden kasvattamiseksi Helsingin kaupunki on suunnitellut kävely- ja pyöräilyalueiden laajentamista ydinkeskustassa.

Helsingin Yrittäjät on arvostellut suunniteltuja kävelyalueiden laajennuksia, sillä se pelkää autoilun rajoittamisen heikentävän keskustan elinvoimaisuutta entisestään. Yrittäjät myös katsoo, ettei keskustan yrityksiä ole kuultu suunnitelmia laatiessa.

Noin 10 000 suomalaisella voi olla loppuvuonna liian korkea lisäprosentti, jos verokorttia ei päivitetä.
Yhtiön mukaan toiminnan jatkaminen ei ole kannattavaa.
Suomessa jo sana luksus herättää monessa närää, kertoo Maria-hotellin Helsinkiin perustanut Samppa Lajunen.
Mainos