Verkkouutiset

Poliisi vartiossa Venäjän suurlähetystön edessä Helsingissä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Mika Aaltola: Kuka tahansa viisumia käyttävä voi olla uhka

Tutkijan mukaan Venäjä on syyllistynyt turistiviisumien väärinkäyttöön.

Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan mukaan keskustelu venäläisten viisumeista on lähtenyt elämään omaa elämäänsä.

– Puhutaan yleviä siitä, ettemme tiedä, onko kaikki venäläiset turvallisuusuhkia, tai sitten elehditään, että pitää katkaista kaikki viisumit, koska sillä olisi symbolisesti merkitystä moraalisena tukena, Aaltola kirjoittaa Twitterissä.

Mika Aaltolan mukaan on selvää, että Venäjä on käyttänyt turistiviisumia toteuttaakseen valtiollisia päämääriä. Aaltolan mukaan turistiviisumia väärinkäyttämällä Venäjä on tehnyt salamurhia ja sabotaaseja.

– Voidaan siis esittää väittämä, että kuka tahansa turistiviisumia käyttävä [venäläinen] voi olla turvallisuusuhka. Tämän uhan suuruudesta voimme väitellä.  Sen [uhan] kuitenkin voi olettaa kasvaneen, koska Euroopassa on sotatila. Erilaisten erikoisoperaatioiden todennäköisyys on noussut, Aaltola toteaa.

Suomi on rajoittanut venäläisten viisumien hakemista. Ulkoministeriön mukaan hakemusten määrä on nyt noin kolmannes siitä, mitä se oli elokuussa.

Aaltolan mukaan hakijoiden pieni määrä voi helpottaa turvallisuuskartoitusten tekemistä.

– Pitäisi siis kysyä, mitkä resurssit ja keinot ovat käytössä viisumiprosessissa. Voihan olla, että yhteistyö tiedusteluviranomaisten kanssa on tehokasta ja voimme tehdä yksilötasolla järkeviä ja tehokkaita päätöksiä yksilötasolla.

– Jos vastaus on kuitenkin se, että taustaselvitykset jäävät paljolti ylimalkaisiksi ja puutteellisiksi. Mitkä ovat siten käytännössä aiheutuvat riskit? Tähän pitäisi keskustelussa keskittyä. Miten eri kategorioissa viisumiprosessi oikeasti etenee?

Aaltolan mukaan keskustelu viisumeista liikkuu tällä hetkellä turhan abstraktilla tasolla.

– Jos praktiseen [käytännölliseen] lähestymistapaan ei syystä tai toisesta riitä resursseja, voidaan turistiviisumien myöntö väliaikaisesti lopettaa. Kuka tahansa [venäläinen] voi olla turvallisuusongelma ja sodan vallitessa on hyvä soveltaa varovaisuusperiaatetta.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)