Media on tyytymässä tai vähintäänkin varautumassa siihen, että Helsingin Sanomien toimittajat häviävät lopullisesti viestikoekeskus-juttunsa. Päätöksen moittijat ovat syyttäneet tuomioistuimia, vaikka oikea kohde voisi olla eduskunta.
Hovioikeus tuomitsi kaksi teon tapahtumahetkellä HS:n palveluksessa ollutta toimittajaa. Toisen neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja toisen 80 päiväsakkoon sen yrityksestä.
Käräjäoikeuden jälkeen HS:n johdon kommentit olivat jyrkkiä. Vt. vastaavan päätoimittajan Antero Mukan mukaan ”lähtökohtaisesti jokainen toimittajalle annettu tuomio arkisen työn tekemisestä on virheellinen”.
Vaikka hovioikeus kovensi rangaistuksia, media otti tuomion rauhallisemmin. HS:n vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi varoi arvostelemasta suoraan päätöksen ydintä. Hän piti ratkaisua vakavana, kertoi lehden perehtyvän tarkasti sen sisältöön ja vakuutti toimituksen tukea toimittajalleen.
Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan Eero Hyvösen arvio muistutti Mukan kannanottoa, mutta sana virheellinen oli korvattu varovaisemmalla ilmaisulla. Hyvönen on koulutukseltaan juristi.
”Vankeusrangaistus toimittajalle työnsä tekemisestä on lähtökohtaisesti todella huono asiantila”, Hyvönen sanoi HS:lle hovioikeuden päätöksen jälkeen.
Yläjärvi, Hyvönen ja päätoimittajayhdistyksen puheenjohtaja, Kalevan päätoimittaja Antti Kokkonen eivät suoraan moittineet tuomion ydintä, joka koski turvallisuussalaisuuden paljastamista.
Kolmikko nosti ongelmaksi päätöksen osan, jossa journalistisen artikkelin valmistelu tulkittiin rikokseksi. Missä vaiheessa toimituskokouksen idean jalostaminen täyttää maanpetosrikoksen tunnusmerkit?
”Päätöksellä voi olla hiljentämisvaikutusta. Tiettyihin aiheisiin ei haluta koskea tai niistä ei uskalleta tehdä journalismia”, Kokkonen sanoi HS:lle.
Tuomiosta on mahdollisuus valittaa korkeimpaan oikeuteen. Jos KKO ei anna valituslupaa, HO:n päätös jää voimaan.
Kansalaiskeskustelussa kummankin oikeusasteen ratkaisuja on arvostelu kärkevästi. Kohteena ovat olleet tuomioistuimet.
Laki lienee suhteellisen selkeä. Tuomioistuimen tulkintamahdollisuudet kaventuvat sen jälkeen, kun se on pannut järjestykseen kaksi oikeushyvää, yleisen turvallisuuden ja sananvapauden.
Ratkaisujen arvioiminen on hankalaa, koska merkittävä osa niistä ja niiden perusteena olevista tiedoista ovat salaista. Ulkopuolinen ei voi aukottomasti puntaroida juttujen vaikutusta turvallisuuteen.
Tuomioistuimillakaan ei voi olla täysin varmaa käsitystä, millaista vahinkoa juttu mahdollisesti on aiheuttanut. Voi olla vain epäilyksiä, kuinka jokin tieto voi auttaa ulkomaisia tiedustelupalveluita ymmärtämään Suomen turvajärjestelmiä.
Keskustelussa tuomioiden arvostelijoilta on jäänyt toinen maali vähemmälle huomiolle. Tuomioistuimet eivät kirjoita lakeja.
Eduskunta säätää lait. Mikäli hovioikeuden ratkaisu jää voimaan tai korkein oikeus tekee langettavan päätöksen, arvostelijoiden pitäisi siirtää tähtäys kohti Arkadianmäkeä.
Euroopassa on jälleen sota. Suomi on sotilasliiton jäsen. Keskustelu maanpetoslainsäädännön muuttamisesta olisi erittäin mielenkiintoinen.
Voisiko joku julkisuudenkipeä kansanedustaja ottaa riskin ja intoutua vaatimaan lakiin muutoksia, jotka helpottaisivat vaikkapa turvallisuussalaisuuksien julkistamista? Median palstat aukeaisivat, mutta eduskunnan ovet saattaisivat mennä säppiin keväällä 2027.
Suomi on pärjännyt mainiosti sananvapausmittauksissa. Suomi on ollut usein kärjessä, kun valtioita on pantu järjestykseen onnellisuuden perusteella. Molemmissa mittauksissa turvallisuudella, toimivalla oikeuslaitoksella, sananvapaudella ja medialla on merkitystä.