Median sisäinen uutinen päättyvällä viikolla oli sanahirviö lehdistönvapausindeksi. Toimittajat ilman rajoja -järjestön julkaisemassa indeksissä Suomi sijoittui viidenneksi.
Se oli hyvä sijoitus. Järjestön Suomen osaston puheenjohtajan Kaius Niemen mukaan tilanne Suomessa on vakaa. Edellä olivat Norja, Ruotsi, Tanska ja Hollanti.
Niemi kuitenkin muistutti, että Suomen sijoitus oli yleisarvosanaa selvästi heikompi, kun lehdistövapautta selvitettiin sosioekonomisilla mittareilla ja turvallisuusulottuvuudella.
Sosioekonominen mittari kertoo toimittajien asemasta yhteiskunnassa. Suomi oli 14.
Turvallisuusulottuvuudessa Suomi jäi sijalle 21. Se tarkoittaa sitä, että suomalaistoimittajiin kohdistuu vihapuhetta ja häirintää.
Välillä Suomen sijoituksesta on noussut melkoinen älämölö, kun toimittajat ovat purkaneet huoliaan. Maailman muutokset ja epävarmuus vaikuttavat myös median asemaan ja toimintaan.
Länsimaisessa yhteiskunnassa vaikuttaminen on arkipäivää. Julkisessa hallinnossa, puolueissa, järjestöissä ja yrityksissä on tuhansia ihmisiä, joiden tehtävänä on edistää yhteisönsä asiaa mediassa.
Olisi erikoista, jos yhteentörmäyksiä ei sattuisi.
Painostamisessa on kuitenkin rajat, joita ei saa ylittää. Niihin Suomessa törmätään yhä useammin, mutta silti suhteellisen harvoin.
Vakavimpia ovat pyrkimykset kaventaa sananvapautta säädöksillä. Joskus poliitikoilla on sopimatonta intoa kajota esimerkiksi Yleisradion journalismin sisältöön.
Onko journalismissa kaikki hyvin sitten, kun arvostelu ja häirintä loppuvat, ja toimittajien yhteiskunnallinen asema vahvistuu? Toimittajan arvostuksella ei välttämättä ole kovin paljon tekemistä hyvän journalismin kanssa.
Se tarkoittaisi pahimmassa tapauksessa sitä, että toimittajista olisi tullut sylikoiria, joista ei ole vaaraa. Silloin pitäisi huolestua.
Journalismin tutkija, yhteiskuntatieteiden tohtori Pauliina Penttilä pohdiskeli Suomen Kuvalehdessä suomalaista journalismia. Politiikan toimittajille heltisi kukkakimppu.
Penttilän mielestä politiikasta juttuja tekevät toimittajat ovat sellaisia vallan vahtikoiria, joita yleisö tarvitsee. Mediabisneksen paineet eivät ole muuttaneet politiikan toimittajien asenteita.
Jännite juttujen kohteiden ja tekijöiden välillä kertoo näiden suhteesta. Lehdistönvapauden ja yleisön tiedonsaannin kannalta se on usein myönteinen merkki, jos pääministeri tai joku muu merkittävä vaikuttaja pillastuu tiedotusvälineiden paljastuksista.
Penttilä patistaa muitakin kuin politiikan toimittajia pitämään huolta journalismin uskottavuudesta. Samalla voi pohtia, mikä on journalismin taso, kun alan arvostusta koskevassa mittauksessa Suomi oli vasta sijalla 14.
Mediassa kannattaa jatkuvasti tarkkailla, millaiset suhteet sillä on juttujensa kohteisiin. Usein luupin alle joutuvat muodista, julkkiksista ja kulttuurista tehdyt jutut, ei enää niinkään urheilu- tai moottorijournalismi.
Toimittajien työrauhan ja -mahdollisuuksien turvaaminen on tärkeää. Paineet ovat lisääntyneet. Kotimaan lisäksi toimituksiin yritetään vaikuttaa Suomen rajojen ulkopuolelta.
Toimiva ja vapaa media on aina vaikutusyritysten kohde. Se kuuluu lajin perusolemukseen. Silti suomalaisessa keskustelussa vilahtelee nurinkurinen asetelma.
Ensin sätitään 1970-luvun journalismi myötäsukaiseksi herrojen ja vuorineuvosten hännystelyksi. Seuraavassa virkkeessä kauhistellaan ja uhriudutaan, kuinka pääministeri ja pääjohtaja painostavat.
Sellaista se on demokratiassa. Toisenlaisiakin vaihtoehtoja on.