Muotokuvan valtioneuvos Matti Vanhasesta maalasi taiteilija Jan Neva.

Matti Vanhasen muotokuva julkaistiin, sisältää piiloviestin

Teos sijoitetaan eduskunnan puhemiesten muotokuvakokoelmaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan entisen puhemiehen Matti Vanhasen (kesk.) puhemieskuva julkaistiin keskiviikkona 8. lokakuuta. Teos sijoitetaan edustustilaan eduskunnan puhemiesten muotokuvakokoelmaan. Asiasta kerrotaan eduskunnan tiedotteessa.

Vanhanen kertoi puheessaan seisseensä maalauksen mallina lukuisia kertoja ja hän suositteli kokemusta ​lämpimästi. Vanhasen omasta toiveesta, teokseen piiloutuu muotokuvan maalanneen Jan Nevan sanoin ”Nato-koodia”.

– Prosessin aikana valtioneuvos Vanhanen tuli maininneeksi, jos Nato päätöksen saisi jotenkin näkymään muotokuvassa. Niinpä sitten piilotin “Nato-koodia” asiaa tunteville muotokuvaan, josta voi tarkkasilmäinen katsoja sen löytää!  Ja muut katsojat voivat ihmetellä numerosarjaa sitten tulevina vuosisatoina. Näin tältäkin osin maalaus tulee kertomaan varsin merkityksellisestä päätöksestä Suomen historiassa, Neva kertoi puheessaan.

Muotokuviin erikoistuneen Nevan mukaan ihminen kohoaa instituution ja tradition palveluksessa itseään suuremmaksi.

– Siksipä muotokuvat kertovat enemmän, kuin pelkästään jonkin henkilön näköisyydestä. Ne kertovat siitä jatkumosta, jonka osaksi ihmisen elämä on asettunut, tässä tapauksessa valtion palveluksessa. Halusinkin kuvata eduskunnan puhemies Matti Vanhasen näkyvästi tradition ja parlamentarismin edustajana, osana ketjua, jonka voi nähdä ulottuvan pitkälle historiaan, Neva lausui puheessaan.

Nevan mukaan yksikään aiempi taidemaalari ei ollut aikaisemmin esittänyt istuntosalia puhemiesten taustalla, joten hän päätti hyödyntää tilanteen ja asettaa Matti Vanhasen tähän ympäristöön.

Eduskunta teettää perinteisesti entisistä puhemiehistä muotokuvan. Matti Vanhanen toimi eduskunnan puhemiehenä 2019–2020 sekä 2022–2023.

Kansanedustajana Vanhanen on toiminut vuosina 1991–2010 sekä 2015–2023. Hän on toiminut myös pääministerinä vuosina 2003–2010, puolustusministerinä vuonna 2003 ja valtiovarainministerinä vuosina 2020–2021. Vanhanen edusti Uudenmaan vaalipiiriä.​​​​

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)