Massiivinen tulipalo lentotukikohdassa Krimillä

Ukrainan iskun väitetään aiheuttaneen laajoja vaurioita.
Sosiaalisessa mediassa jaettiin useita videoita suurista räjähdyksistä. / Astra / Telegram
Sosiaalisessa mediassa jaettiin useita videoita suurista räjähdyksistä. / Astra / Telegram

Ukrainan kerrotaan tehneen ohjus- tai lennokki-iskun Venäjän lentotukikohtaan miehitetyllä Krimin niemimaalla.

Paikallismedian mukaan niemimaan pohjoisosassa sijaitsevan Dzhankoin kaupungin asukkaat kuulivat yöllä useita räjähdyksiä tukikohdan suunnasta. Sosiaalisessa mediassa jaetuilla videoilla näkyy räjähdysten aiheuttama suuri tulipalo ja savupatsas.

Nasan satelliittihavaintoihin pohjautuvan FIRMS-palvelun mukaan lentotukikohdan alueella syttyi massiivinen tulipalo. Havainto viittaa laajoihin vaurioihin.

Dzhankoin lentotukikohtaan on sijoitettu Venäjän eteläisen sotilaspiirin 39. helikopterirykmentti ja kolme lentolaivuetta.

Epäonnistunut hyökkäys kertoo ennen kaikkea siitä, kuinka suuren eskalaatioriskin Moskova on valmis hyväksymään, Henri Vanhanen varoittaa näkökulmassaan.
Asiantuntijan mukaan Moskova voi rangaista länsimaita, mutta täysimittaiseen sotaan sillä ei ole varaa.
Mainos