Keskustan Markus Lohi eduskunnassa. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

Markus Lohi: Totuutta leikkauksista ei saa lykätä vaalien yli

Keskustaedustajan mielestä päätösten valmistelun pistäminen jäihin vaalien ajaksi kertoo poliittisesta paniikista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi vaatii pääministeri Petteri Orpoa (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purraa (ps.) kertomaan rehellisesti, miten hallitus aikoo vaalien jälkeen heikentää suomalaisten terveys- ja vanhuspalveluita.

Yle kertoi keskiviikkoiltana, että hallituksen suunnitelma karsia esimerkiksi vanhusten ja vammaisten palveluita on laitettu hyllylle vaaleihin asti, ja että vastuuministeri Kaisa Juusoa (ps.) ei ole tavoitettu selittämään asiaa.

– Päätösten valmistelun pistäminen jäihin vaalien ajaksi kertoo poliittisesta paniikista vaalien alla. Pääministeri ja valtiovarainministeri kuitenkin erehtyvät pahasti, jos he luulevat olevan viisasta salata suunnitelma lisäleikkauksista esimerkiksi vanhusten ja vammaisten palveluihin.

– Ensin vastuuministeri Juuso komennettiin jo lähes vuosi sitten valmistelemaan suuret lisäleikkaukset sosiaalihuoltoon ja erikoissairaanhoitoon, ja nyt vaalien lähestyessä liinat vedettiin väliaikaisesti kiinni. Kyllä jokainen näkee, mikä on pelin henki, Lohi sanoo.

Hän ihmettelee, mitä kaikkia kiusallisia päätöksiä hallitus onkaan lykkäämässä vaalien yli taktisista syistä.

– Jo aiemmin hallitus kertoi, että poliittisesti ikävä kuntien palvelujen rahoituksen uudistaminen lykätäänkin kuntavaalien jälkeiseen aikaan, ja nyt kerrotaan, että uudet rajut säästöt peruspalveluihin paljastetaan vasta vaalien jälkeen.

Kustannusnousun hillitseminen sosiaali- ja terveyspalveluissa on Lohen mielestä täysin välttämätöntä. Kaavamaiset palveluiden heikentämiset ovat tulleet kuitenkin tiensä päähän.

– On uskallettava tarttua rohkeasti siihen, mitä tehdään ja miten tehdään. Kaikista sellaisista toiminnoista, jotka eivät lisää ihmisten hyvinvointia ja terveyttä, tulisi luopua. Julkinen raha tulee käyttää myös tehokkaasti palvelemaan hoidon jatkuvuutta. Nyt hukkaamme entistä enemmän rahaa hallituksen tehottomilla Kela-korvausuudistuksilla, Lohi toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)