Verkkouutiset

Marko Kilpi Verkkouutisten Sanna Ukkola Show'ssa. KUVAKAAPPAUS

Marko Kilpi: Tämän takia Dödspatrullen levittäytyy Suomeen

Poliisi-kansanedustajan mukaan huumerikollisuus on viime vuosina muuttunut täysin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen poliisitaustaisen kansanedustajan Marko Kilven mukaan ruotsalainen rikollisjärjestö Dödspatrullen on levittäytynyt Suomeen siksi, että täällä on ollut tilaa kovan tason ammattimaisen rikollisuuden toimijoille. Hän puhui asiasta Verkkouutisten Sanna Ukkola Show’ssa.

Tämä johtuu siitä, että Suomessa ei ole ollut samanlaista kansainvälisten rikollisjärjestöjen toimintaa, kuten esimerkiksi Ruotsissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Tänne kannattaa tulla, täältä kannattaa ottaa rikoshyöty pois. Aina kun tulee tällaisia aukkoja ja reviiriä, mikä on helppo vallata, niin se vallataan, Kilpi sanoo.

Helsingin poliisi ja Keskusrikospoliisi kertoivat keskiviikkona paljastaneensa laajan kansainvälisen huumausaineiden levitysorganisaation, jonka epäillään tuoneen Suomeen satoja kiloja huumausaineita. Esitutkinnan aikana otettiin kiinni 30 henkilöä, joista 17 on edelleen vangittuina.

– Se aiheuttaa taas tietynlaisen aukon ja siihen tulee uusia tekijöitä, Kilpi arvelee.

Aiemmin poliisina työskennelleen Kilven mukaan on ymmärrettävä myös se, että ammattimaisessa huumausainerikollisuudessa on tapahtunut valtava muutos Suomessa ”viimeisen muutaman vuoden” aikana.

– Ennen meillä ei ollut tällaisia isoja päätason tekijöitä vaan kyse oli pienemmistä määristä kerrallaan, kun maahan tuotiin huumausaineita ja jaettiin sitten valtakunnallisesti eteenpäin.

– Nyt tuleekin satoja kiloja. Tulee valtavia määriä, joka on todella organisoitua toimintaa. Peli on muuttunut täysin, Kilpi jatkaa.

Huumerikollisuuden muutos merkitsee Kilven mukaan myös sitä, että entiset keinot huumerikollisuuden toimintaan eivät enää päde samalla tavalla.

– Tässä kannattaa ihan oikeasti olla hereillä.

Artikkelia muokattu 6.10.2023 kello 8.52: Täsmennetty jutun alkua. Marko Kilpi ei haastattelussa tarkoittanut, että ammattimainen rikollisuus olisi laskussa vaan sitä, että kovan tason ammattimaiselle rikollistoiminnalle on ollut Suomessa tilaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)