Pääesikunta ja puolustusministeriö Helsingin Kasarmitorilla. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Maavoimien 2030-luvun materiaalihankkeet käyntiin

Puolustusministeriön talousarvioehdotus ensi vuodelle on yhteensä 6,3 miljardia euroa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuodelle 2026 ennustetusta bruttokansantuotteesta puolustusmenojen osuus on 2,5 prosenttia.

Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotuksessa kohdennetaan puolustusmateriaalihankintoihin vuodelle 2026 yhteensä noin 1,5 miljardia euroa ja monitoimihävittäjien hankintaan 1,4 miljardia euroa.

Puolustusvoimien toimintamenot ovat 2,6 miljardia euroa.

Ukrainalle annettavaa materiaali- ja koulutustukea varaudutaan jatkamaan vuonna 2026. Suomen puolustuksen yhteensovittamista osaksi Naton yhteistä puolustusta jatketaan.

Hallituksen keväällä tekemien linjausten mukaisesti Puolustusvoimat käynnistää etupainotteisesti Maavoimien 2030-luvun materiaalihankkeita.

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) painottaa budjettiesityksen merkitystä tiellä kohti uutta puolustuspanostusten tasoa sekä muistuttaa tulevien hankintojen laajemmasta yhteiskunnallisesta merkityksestä.

– Otamme nyt suunnan kohti puolustuksen merkittävää vahvistumista. Seuraavien vuosien aikana saadaan valmiiksi ilma- ja meripuolustuksen strategiset hankkeet, ja samaan aikaan käynnistyy maavoimien massiivinen uudistaminen. Miljardien hankinnat paitsi vahvistavat kykyämme pitää maamme turvassa, myös luovat uutta työtä ja kasvua kaikkialle Suomeen, minsiteri sanoo.

Vuoden 2026 talousarvioehdotus sisältää puolustusmateriaalihankintoihin kaksi uutta tilausvaltuutta.

Neljän miljardin euron suuruinen Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen 2026 -tilausvaltuus, jonka suurin kokonaisuus on Maavoimien liikkuvuus, ja kahden miljardin euron Puolustusvoimien yhteisten asejärjestelmien kehittäminen 2026 -tilausvaltuus, jolla hankitaan ampumatarvikkeita.

Tilausvaltuudet mahdollistavat hankintasopimuksien tekemisen ensi vuonna. Tilausvaltuuksien maksatusmäärärahat ajoittuvat pääosin vuosille 2029–2036.

Maanpuolustus- ja veteraanijärjestöjen toiminnan tukemisen määrärahat kasvavat miljoonalla eurolla noin kymmeneen miljoonaan euroon.

Vakiintuneen käytännön mukaisesti Puolustusvoimien toimintamenoihin, puolustusmateriaalihankintoihin ja sotilaallisen kriisinhallinnan kalusto- ja hallintomenoihin kohdennettavat hinta- ja kustannustasotarkistukset ovat vuoden 2026 talousarvioehdotuksessa yhteensä noin 66 miljoonaa euroa.

Hallituksen päätöksen mukaisesti puolustusministeriön hallinnonalalle kohdistuu 29 miljoonan euron toimintamenojen säästövelvoite, joka kohdistetaan Puolustusvoimille vuodesta 2026 alkaen.

Vuoden 2026 talousarvioehdotuksessa puolustusministeriön hallinnonalan tulojen arvioidaan olevan yhteensä noin 291 miljoonaa euroa. Arvio hallinnonalan tuloista sisältää 208 miljoonaa euroa Euroopan rauhanrahaston vuoden 2026 takaisinmaksuja Ukrainaan luovutetusta materiaalista.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)