Maassa makaavaa miestä potkittiin – kansanedustaja meni väliin

Marko Kilpi pysäytti tappelun.
Marko Kilpi on taustaltaan poliisi. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Marko Kilpi on taustaltaan poliisi. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi kertoo puuttuneensa vakavaan pahoinpitelytilanteeseen Helsingissä. Kilpi kirjoittaa Facebook-sivullaan pysäyttäneensä vaimonsa kanssa maassa makaavan miehen potkimisen.

– Kolme miestä hakkasivat ja potkivat maassa makaavaa miestä. Sellainenhan touhu ei käy päinsä. Mentiin rouvan kanssa väliin ja saatiin topakalla käskyttämisellä pahoinpitely loppumaan. Otimme yhden pahoinpitelijöistä kiinni, kaksi muuta pötkivät karkuun, poliisikansanedustaja kertoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kilven mukaan virkavalta saapui paikalle pian tapahtuneen jälkeen. Potkimisen uhri sai kasvoihinsa ruhjeita, mutta sitä suuremmilta vahingoilta onneksi vältyttiin. Kansanedustaja ei tilanteessa vahingoittunut.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tilanteessa oli ainekset pahempaankin väkevästi läsnä. Sen verran rajua maassa makaavan potkiminen oli, kun paikalle tultiin. Todella törkeää toimintaa, kokoomusedustaja kuvaa.

Kilpi kertoo myös havainneensa, että yksi tekijöistä kuvasi pahoinpitelyä. Hän pitää tilannetta ironisena, sillä juuri tällä viikolla eduskunta oli hyväksynyt hänen ja kansanedustaja Pihla Keto-Huovisen (kok.) lakialoitteen, joka koski raa’an väkivaltakuvamateriaalin hallussapidon kriminalisointia.

– Jotenkin ironista tässä oli se, että juuri kun olimme juhlistaneet väkivaltamateriaaliin liittyvän lakialoitteen läpimenoa, joudutaan puuttumaan vakavaan pahoinpitelytilanteeseen, jota yksi pahoinpitelijöistä samalla myös kuvasi.

50 euron setelit korostuivat väärennöksissä.
Vasemmistolaista radikalismia käsitellään mediassa eri tavalla kuin äärioikeiston uhkaa, valtiotieteilijä Pekka Väisänen sanoo Näkökulmassaan.
Mainos