”Luulin, että maata johtaisi hallitus eikä oppositio”

Kokoomusedustajan mukaan hallituspuolueiden edustajilla on jäänyt levy päälle.
Atte Kaleva. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Atte Kaleva. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva ihmettelee Twitter-viestissään hallituspuolueiden edustajien kokoomukseen kohdistuvaa syyttelyä.

Kaleva vastaa vihreiden kansanedustaja Mari Holopaiselle. Holopainen arvosteli kokoomuksen Sipilän hallituksen aikana tekemää sote-esitystä sen jälkeen, kun toimittaja Susanne Päivärinta oli ilmoittanut lähtevänsä kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi.

Susanne Päivärinta kertoi päättäneensä lähteä eduskuntavaaliehdokkaaksi, kun hänen syövästä kärsinyt isänsä ei ollut saanut tarvittavaa hoitoa, vaan oli jäänyt kotihoidon varaan.

Atte Kalevan mukaan on erikoista, miten hallituspuolueiden edustajien mielestä lähes kaikki ongelmat sosiaali- ja terveyshuollon kriisistä hoitajamitoitukseen vaikuttavat olevan ”kokoomuksen vika”.

– Punavihreillä hallituspuolueilla näyttää pahasti jääneen niin sanotusti levy päälle. Holtiton velkaantuminen, onneton sote, hoitojonot, hoitajamitoitus. Kaikki on aina kokoomuksen vika, Kaleva ihmettelee.

Kaleva muistuttaa, että kokoomus on oppositiopuolue eikä ole vastuussa nykyhallituksen päätöksistä.

– Minä kun luulin, että maata johtaisi hallitus eikä oppositio.

Ekonomistit näkevät merkkejä Suomen tuottavuuskasvun voimistumisesta.
Kokonaisinflaatio hidastui kesäkuussa 2,8 prosenttiin.
Kaupan työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi toukokuussa 7,6 prosenttia.
Mainos