Lumi- ja räntäsateet heikentävät ajokeliä tulevina päivinä

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan Suomen yli liikkuu laaja lumisadealue.
Liikennettä lumi- ja räntäsateessa. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN
Liikennettä lumi- ja räntäsateessa. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Lumisateet alkavat jo tänään torstai-illasta ja jatkuvat perjantaipäivän puolelle. Ajokelit huononevat samalla monin paikoin aina Etelä-Suomea myöten.

Lumisaderintama leviää torstai-illasta, ja ajokelit heikkenevät länsirannikolla, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa.

Lumisaderintama laajenee torstain ja perjantain vastaisena yönä kohti itää, ja ajokelit muuttuvat laajasti huonoiksi. Lumi- tai räntäsadetta tulee tällöin myös Etelä- ja Itä-Suomessa.

– Vaikka lunta ei sada ennusteiden mukaan erityisen paljon, takatalvi voi yllättää, koska moni ajelee jo kesärenkailla. Ajokeli voi olla todella heikko, joten nyt on syytä ajaa rauhallisesti ja pitää kunnolliset turvavälit, sillä lumi- ja räntäsateiden myötä myös näkyvyys heikkenee, muistuttaa Fintrafficin tieliikennekeskuksesta yksikönpäällikkö Eero Sauramäki.

Osassa Euroopan maita nopeusrajoituksia tiukennetaan, osassa höllennetään.
Vanhoillislestadiolaisen liikkeen Suviseurat ovat jo ruuhkauttaneet Kauhavan lentokentän. Tapahtuma käynnistyy huomenna.
Nuori kuljettaja oli saanut ajokortin poikkeusluvulla edeltävänä päivänä.
Mainos