Loviisan ydinvoimalassa havaittu vetyvuoto

Vuodosta ei aiheutunut vaaraa yleisölle eikä laitokselle.
Loviisan ydinvoimalaitos. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Loviisan ydinvoimalaitos. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Loviisan ydinvoimalalaitoksen kakkosyksikkö ajetaan puoliteholle vetyvuodon vuoksi, kertoo Fortum tiedotteessaan.

Fortumin mukaan voimalaitoksen kakkosyksikön generaattorissa havaittiin lauantaina kasvanutta vedynkulutusta, mikä viittaa vetyvuotoon. Vuoto saatiin paikallistettua yhteen generaattorin neljästä lämmönvaihtimesta.

Lämmonvaihtimet erotettiin, jonka seurauksena vuoto saatiin päättymään.

Voimalaitos on tarkoitus ajaa sunnuntai-iltana puoliteholle, jotta rikkoutunut lämmönvaihdin saadaan korjattua. Korjauksen kestoksi arvioidaan kaksi vuorokautta.

Fortum painottaa, että vuodosta ei aiheudu vaaraa ihmisille, ympäristölle eikä laitokselle. Myös ydinvoimalan ykkösyksikkö jatkaa sähköntuotantoa normaalisti.

Laitos suljetaan pysyvästi keväällä 2027.
Samaan aikaan entistä useampi kertoo kyselyssä, että sähkönkäytön ohjaaminen ei kiinnosta.
Sähköautojen lataamisen aiheuttamat kulutuspiikit voivat haastaa sähkön riittävyyttä.
Mainos