Saarijärvellä Keski-Suomessa lopetettiin torstai-iltana vakavasti loukkaantunut karhu. Poliisin mukaan eläimen toinen takajalka oli poikki tai muuten pahoin vaurioitunut.
Poliisi sai torstaina noin kello 18.30 ilmoituksen karhusta, joka liikkui Kalmarinselkä-järven ympäristössä. Paikalla tehtyjen havaintojen perusteella poliisi määräsi eläimen lopetettavaksi, koska sen auttamiseen ei arvioitu olevan turvallista ja tarkoituksenmukaista keinoa.
– Myös loukkaantuneiden suurpetojen kohdalla poliisi arvioi tilanteen tapauskohtaisesti, onko loukkaantunutta eläintä mahdollista auttaa vai joudutaanko se lopettamaan. Tässä tapauksessa karhu oli niin vakavasti loukkaantunut, ettei eläimen auttamiseksi ollut tarkoituksenmukaista ja turvallista keinoa, komisario Teemu Karhunen kertoo poliisin tiedotteessa.
Poliisi paikansi karhun droonilla. Tämän jälkeen suurriistayhdyshenkilöt lopettivat eläimen. Poliisin mukaan tilanne ei aiheuttanut vaaraa sivullisille.
Karhun vammoja tarkasteltiin lopettamisen jälkeen. Poliisin mukaan vammat olivat vanhempia ja aiheutuivat todennäköisesti karhujen välisestä tappelusta.
Lopetettu karhu toimitetaan Ruokavirastoon tutkittavaksi.