Verkkouutiset

Ihmiset viettivät hellepäivää Hietaniemen uimarannalla Helsingissä 27. kesäkuuta 2022. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Loppuviikosta jopa 34 astetta? – trooppiset yöt jatkuvat

Edessä on hurja helleviikko, jonka kuumuus huipentuu loppuviikosta.

Juhannusviikonloppuna alkunsa saaneet helteet jatkuvat ja edessä on ”hurja helleviikko”, kertoo Foreca. Maanantaina mitattiin tämän vuoden korkein lämpötila, 32,4 astetta Espoon Nuuksiossa.

– Tällä viikolla on syytä varautua tukalaankin helteeseen. Sää on kuumaa, aurinkoistakin, mutta välillä kehittyy sade- ja ukkoskuuroja. Korkeimmat lämpötilat voivat olla viikon aikana paikoin jopa 33–34 astetta, sanoo Forecan meteorologi Jenna Salminen.

Helle alkaa purkautua paikoin ukkosena.

– Viikkojen vaihteen tienoilla on mahdollisesti tulossa muutosta ja rajuja ukkosia. Jo viikon mittaan yksittäiset ukkoskuurot voivat kehittyä rajuiksi, mutta viikon taitteen tienoilla näkyvät ukkoset voivat olla jo laajemmin rajuja, etenkin jos viileämpää ilmaa pääsee puskemaan kohti Suomea ja muodostamaan kunnon rintamavyöhykkeen, jolloin rajuilmojen mahdollisuus kasvaa, sanoo Salminen.

Helle on aiheuttanut trooppisia öitä eli yölämpötila ei ole laskenut alle 20 lämpöasteen. Maanantain vastaisena yönä trooppinen yö oli Raaseporin Jussarön, Hangon Tulliniemen, Kökarin Bogskärin, Rantasalmen Rukkasluodon, Liperin Tuiskavanluodon, Helsingin majakan sekä Porvoon Kalbådagrundin havaintoasemilla. Trooppisten öiden odotetaan jatkuvan viikon mittaan rannikoiden ja sisävesien läheisyydessä.

– Vaikuttaa siltä, että viikonloppuna on edessä vielä helteen kulminoituminen. Lauantai näyttää vielä laajalti poutaiselta ja aurinkoiselta, sade- ja ukkoskuuroja tulee kuitenkin osassa maata, näillä näkymin pohjoisessa. Lämpötilat ovat tämän hetken ennusteen mukaan etelässä ja maan keskivaiheilla 29–33 asteessa. Sunnuntaina on suuressa osassa maata 27–33 astetta, mahdollisesti paikoin jopa 34 astetta, sanoo Salminen.

Tiistaina iltapäivällä lännessä ja Länsi-Lapissa esiintyvät sadekuurot voivat olla paikallisesti hyvinkin voimakkaita ja puuskittaisia. Myös rakeita saattaa tulla. Keskiviikko on koko maassa helteinen ja lämpötila 25-31 astevälillä. Sade- ja ukkosvyöhykettä on torstaina ja perjantaina pohjoisessa ja lännessä, mutta muuten perjantai on aurinkoinen.

– Viikonloppuna korkeapaineen vaikutus voi vähitellen heiketä. Ennuste on vielä vaihdellut, missä vaiheessa kuumin helle purkaantuu, mutta näyttää siltä, että kun se purkautuu, niin tulossa on rajua ukkosta. Maanantaina 27. kesäkuuta aamupäivällä päivittyneessä ennusteessa tämä tapahtuisi viikon päästä maanantain vastaisena yönä ja ensi viikon maanantaina, jolloin Suomeen saapuisi laajempi sateiden alue. Iso osa sateista olisi varmaankin kuuroluonteisia. Mahdollisen rajun ukkostilanteen jälkeen ennuste on vielä hyvin epävarma, mutta sää näyttää kuitenkin melko lämpimältä edelleen, sanoo Salminen.

Uusimmat
MAINOS