Perjantaina voimakkaimmat sateet ovat odotettavissa maan kaakkoisosissa, kertoo Ilmatieteen laitos.
Kokonaisuudessaan loppuviikon ja viikonlopun sää näyttää vaihtelevalta.
– Lauantaina sateita tulee lähinnä pohjoisessa. Sunnuntaiksi etelästä virtaa hyvin lämmintä ilmamassaa. Lisäksi sää on yleisesti tuulinen, Ilmatieteen laitos kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Päivityksensä ohessa Ilmatieteen laitos on jakanut animaation viikonlopun aikana Suomen yli kulkevista sateista ja lämpötiloista. Animaatio käynnistyy painamalla alla olevaa upotetta.
Sunnuntaina lämpötilat voivat ennusteen mukaan nousta jopa hellelukemiin Etelä-Suomessa.
Loppuviikon sää on vaihteleva. Perjantaina maan kaakkoisosassa on odotettavissa paikoin runsaita sateita. Lauantaina sateita tulee lähinnä pohjoisessa. Sunnuntaiksi etelästä virtaa hyvin lämmintä ilmamassaa. Lisäksi sää on yleisesti tuulinen. Animaatiossa on sateet ja lämpötilat. pic.twitter.com/aafTaQUuZq
— Ilmatieteen laitos (@meteorologit) August 22, 2024