Julkinen keskustelu valtiontalouden tulevista sopeutustoimista odottaa edelleen avauksia. Mittaluokka on raju: finanssipoliittinen työryhmä linjasi maaliskuussa pelikentän rajat arvioimalla ensi vaalikauden sopeutustoimien mittaluokaksi 8–11 miljardia euroa.
Puolueilta odotetaan nyt kuumeisesti konkreettisia ehdotuksia, mistä ne leikkaisivat ja miten hankkisivat valtiolle lisää tuloja. Katseet kohdistuvat etenkin gallupjohtaja SDP:hen, jonka suuret avaukset loistavat vielä poissaolollaan.
Mallia voisi ottaa 30 vuoden takaa. Marraskuussa 1994 SDP:n silloinen varapuheenjohtaja Liisa Jaakonsaari esitti kuuluisaksi tulleen leikkauslistan demaritovereille pitämässään puheessa. Lista nimettiin nopeasti ’Liisan listaksi’.
Suomi keskellä lamaa
Säästölista esitettiin aikana, jolloin elettiin Esko Ahon porvarihallituksen aikaa. Suomi oli keskellä itsenäisyytensä syvintä lamaa. Eduskuntavaalit siinsivät edessä keväällä 1995. Hallituskaudelle (1991–95) osuivat pankkikriisi, joukkotyöttömyys sekä Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena idänkaupan romahdus.
Ahon hallitus oli toteuttanut noin 40 miljardin markan sopeutustoimet (noin 12 miljardia euroa) ja tiedettiin, että jättisopeutuksia jouduttaisiin jatkamaan kevään 1995 eduskuntavaalien jälkeen .
Marraskuussa 1994 SDP:n kannatus oli Helsingin Sanomien gallupissa 30,8 prosenttia.
Säästöistä puhuminen oli tabu
Jaakonsaari päätti käyttää puheenvuoron ja esitti säästölistan, joka oli hänen mukaansa yksityisajattelua.
– Lista syntyi omista pohdiskeluista. Silloin oli yleinen käsitys, että talous on kriisissä ja jotain pitää tehdä, mutta valtiontalous oli aiheena tabu. Ajattelin tehdä välttämättömyydestä hyveen ja valmistella oman Liisan listan, jossa otetaan härkää sarvista ja mietitään, millä tavalla tasapainottaa valtiontaloutta, nykyisin 80-vuotias Jaakonsaari muistelee Verkkouutisille säästölistan syntyä.
Listan ehdotusten punainen lanka oli valtiontalouden tila ja työllisyyden kohentaminen. Syksyllä 1994 työttömyysaste oli lähes 17 prosenttia.
– Motiivina oli myös murtaa tietynlainen tabu, että valtiontalouden säästöistä on uskallettava puhua oikeilla nimillä, hän lisää.
Säästölistan kuusi ehdotusta
Jaakonsaaren puheessa oli kuusi ehdotusta.
Ensimmäinen koski asuntolainojen korkovähennysoikeudesta luopumista, jota Jaakonsaari piti hyvinvointivaltion rönsynä.
Toinen ehdotus käsitteli työttömyysturvaa. Jaakonsaaren mukaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan kesto oli Suomessa monia muita maita pidempi ja hän esitti kysymyksen: onko järjestelmä näiltä osin passivoiva?
Kolmantena Jaakonsaari otti esiin opintotuen tarveharkintaisuuden lisäämisen. Hän heitti ilmoille pohdinnan, voitaisiinko opintorahan jaossa ottaa huomioon vanhempien mahdollisuudet tukea lastensa opintoja.
Seuraavaksi Jaakonsaari pohti palkansaajien ja eläkeläisten verotusta. Jaakonsaari ehdotti työssäkäyvien verotuksen keventämistä. Samalla hän esitti, että eläkkeensaajien verotus pidettäisiin entisellään.
Viides ehdotus koski lapsilisiä. Jaakonsaaren mukaan oli täysin selvää, että monet hyvätuloiset lapsiperheet tulisivat toimeen ilman lapsilisiä. Yhtenä vaihtoehtona hän pohti lapsilisien laittamista verolle.
Puheen viimeinen ehdotus koski kannustinloukkuja eli ansiotason ja erilaisten tukien suuruuden suhdetta.
”Työssä käymisen ja toimettomana olemisen välinen ero on taloudellisessa mielessä kaventunut. Onko tämä oikein? Täytyykö ongelma ratkaista korottamalla pikaisesti palkkoja vai pitäisikö toimeentuloetuuksien markkamäärää tarkistaa niin, että työssäkäynti varmasti aina olisi houkuttelevampaa?” Jaakonsaari kysyi puheessa.
Ristiriitainen vastaanotto
Liisan lista sai kaksijakoisen vastaanoton: tuli kiitosta, paheksuntaa ja ihmettelyä siitä, ettei tällaisesta ole sopivaa puhua, Jaakonsaari muistelee.
– Säästölistasta syntyi kuitenkin virkistävä ja hyvä julkinen keskustelu, hän summaa.
Jaakonsaari toimi sittemmin työministerinä Paavo Lipposen ensimmäisessä hallituksessa 1995–99 ja jatkoi kansanedustajana vuoteen 2009 asti ja sen jälkeen vielä kymmenen vuotta europarlamentissa.
Viimeksi Liisan lista nousi julkiseen keskusteluun vuonna 2015, kun silloinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö mainitsi sen uudenvuodenpuheessaan.
”Listan sisältö…havahdutti monet kysymään, miksi oppositiosta kannatetaan jotain sellaista, joka on vastoin opposition välitöntä etua. Moni sitten varmaan tajusi, että välttämättömyydestä tehtiin hyve”, Niinistö totesi tuolloin.
Säästökeskustelua ei pidä pelätä
Jaakonsaaren mukaan Suomen julkisen talouden tila vetää ”surulliseksi”, sillä liikkumavara on pieni ja näköalaa parempaan ei ole.
– Kyllä rehellinen keskustelu vie aina eteenpäin ja missään tapauksessa ei kannata pelätä julkista keskustelua säästöistä, hän huomauttaa.
Pitäisikö SDP:n julkaista nyt uusi ”Liisan lista”?
– No vähän odotan, että sellainen tulee, koska vaaleihin ei pysty menemään niin, että ei oteta tulevaisuusnäkökulmaa ja puhuta tärkeistä asioista ja siitä, mitä tapahtuu, jos asioita ei tehdä. Ihmiset eivät tykkää enää pikkusievästä poliittisesta keskustelusta, vaan haluavat että asiat sanotaan suoraan, Jaakonsaari vastaa.
– SDP:llä gallupjohtajana ja luottamusta vahvasti nauttivana on velvollisuuskin tuoda oma listansa julki, hän lisää.