Liikennemelu voi vaikuttaa terveyteen

Vilkkaiden teiden läheisyydessä asuminen häiritsee tutkimuksen mukaan elimistön rasva-aineenvaihduntaa.
Autoliikennettä Nelostiellä. / STR / LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Autoliikennettä Nelostiellä. / STR / LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Oulun yliopiston uusi tutkimus osoitti, että altistuminen liikennemelulle öiseen aikaan on yhteydessä veren kolesteroli- ja rasva-arvojen muutoksiin aikuisilla. Nämä ovat tunnettuja sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä.

Environmental Research -lehdessä julkaistu tutkimus on yksi tähän mennessä suurimmista pitkäaikaisen melualtistuksen biologisia vaikutuksia selvittävistä tutkimuksista. Tutkijat havaitsivat, että muutoksia veren rasva-arvoissa esiintyi jo 50 desibelin (dB) melutasolla ja ne voimistuvat melutason noustessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tieliikennemelu on yleinen, mutta usein huomiotta jäävä ympäristöaltiste. Euroopassa miljoonat ihmiset altistuvat liikennemelulle tasoilla, joita pidetään terveydelle haitallisina. Aiemmat tutkimukset ovat yhdistäneet liikennemelun sydänsairauksiin ja diabetekseen, mutta se, miten melu biologisesti ”pääsee ihon alle”, on ollut epäselvää.

Nyt julkaistu tutkimus tuo uutta tietoa osoittamalla, että melualtistus liittyy muutoksiin aineenvaihduntareiteissä jo kauan ennen sairauksien kehittymistä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin yli 270 000 aikuisen aineistoa, joka oli peräisin kolmesta suuresta eurooppalaisesta väestökohortista: Ison-Britannian UK Biobankista, Rotterdam-tutkimuksesta ja Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortista. Yöaikainen tieliikennemelu mallinnettiin osallistujien asuinosoitteisiin kansallisten melukarttojen avulla.

Analyyseissä keskityttiin meluun yöaikana, koska silloin ihmiset todennäköisimmin ovat kotona ja melu voi vaikuttaa uneen. Verinäytteistä tutkittiin 155 merkkiainetta kehittyneillä analyysimenetelmillä. Näin pystyttiin yhdistämään pitkäaikainen yöaikainen melualtistus tarkasti määriteltyihin veressä näkyviin aineenvaihduntamuutoksiin.

Tutkimus osoitti, että altistuminen yli 55 dB:n yöaikaiselle tieliikennemelulle oli yhteydessä korkeampiin kokonaiskolesterolin, LDL‑kolesterolin (”huono” kolesteroli), esteröityjen kolesterolirikkaiden lipoproteiinien, rasvahappojen ja solukalvoihin liittyvien lipidien arvoihin.

Poimintoja videosisällöistämme

Nämä kaikki ovat tärkeitä sydän- ja aineenvaihduntaterveyteen liittyviä tekijöitä. Useimpien biomarkkereiden kohdalla tutkijat havaitsivat selkeän altiste‑vaste-suhteen, jossa muutokset alkoivat näkyä jo 50 dB:n tasolta alkaen.

Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Yiyan Hen mukaan löydökset viittaavat siihen, että yöaikainen liikennemelu voi vaikuttaa metaboliseen terveyteen hienovaraisesti mutta johdonmukaisesti.

– Vaikka muutokset yksittäisen henkilön kolesteroli- ja rasva-arvoissa ovat pieniä, liikennemelulle altistuu erittäin suuri määrä ihmisiä. Tätä kautta pienikin muutos voi johtaa suureen kansanterveydelliseen vaikutukseen, tutkija toteaa tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Professori Sylvain Sebertin mukaan tutkimus tuo esiin biologisia mekanismeja, jotka voivat selittää aiemmin havaittuja yhteyksiä liikennemelun sekä sydänsairauksien ja niihin liittyvien aineenvaihduntahäiriöiden välillä. Hänen mukaansa tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että ympäristömelu ei ole pelkkä häiriötekijä vaan todellinen terveysriski.

Tutkijoiden mukaan yöaikaisen tieliikennemelun vähentäminen voi lieventää siihen liittyviä aineenvaihdunnallisia terveysvaikutuksia.

– Tuloksemme tukevat sekä melualtistusta vähentäviä toimenpiteitä ja kaupunkisuunnitteluratkaisuja että rakennussuunnittelua, jossa painotetaan hiljaisempia nukkumisympäristöjä, Yiyan He sanoo.

Mainos