Verkkouutiset

Lastensairaalan tiloja Helsingissä. / LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Lasten tehohoidossa kriisi, ministeriltä vaaditaan toimia

Kansanedustajan mukaan epäinhimilliset sydänleikkausjonot on saatava purettua nopeasti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa vaatii hallitukselta toimia kriittisessä tilassa olevan lasten tehohoidon turvaamiseksi.

Tehohoidon vajaus on johtanut hänen mukaansa epäinhimillisiin lasten sydänkirurgian leikkausjonoihin. Jo 50 lasta on odottanut sydänleikkausta yli lakisääteisen hoitotakuun ajan. Ratkaisuja asiaan selvittäneen työryhmän toimenpide-ehdotukset julkaistiin hiljattain.

– Lasten tehohoitokapasiteettia on lisättävä, lasten epäinhimilliset sydänleikkausjonot on purettava heikentämättä Uudenmaan riskisynnyttäjien palveluja ja turvallisuutta, Sari Sarkomaa toteaa tiedotteessa.

Kansanedustaja sanoo sydänleikkauksen odottelun ja toistuvien peruutusten aiheuttaneen valtavaa huolta ja vaikeuttaneen perheiden elämää. Jonotus aiheuttaa erityisen suurta epävarmuutta lapsen terveydestä ja tulevaisuudesta.

Sarkomaan mukaan tilanne kuormittaa entisestään Uuden lastensairaalan erittäin vaativaa työtä tekevää henkilöstöä sekä heikentää alan pito- ja vetovoimaa.

Paine näkyy myös Uudenmaan synnytyssairaaloissa. Suomessa syntyvistä lapsista joka kolmas syntyy Uudellamaalla. Sari Sarkomaan mukaan asiaan pitäisi löytää kestävämpiä ratkaisuja kuin työryhmän ehdotus, jonka mukaan riskisynnyttäjiä siirrettäisiin pois HUS-alueelta.

Kansanedustaja kehottaa korjaamaan ensimmäisenä hallituksen aluehallintouudistuksen torson rahoitusmallin, joka heikentää mahdollisuuksia järjestää korkeatasoista hoitoa.

Tehohoitopaikkoja on ollut suljettuna erityisesti hoitohenkilökunnan vajeen vuoksi. Työryhmällä on useita esityksiä niin nopeasti kuin pidemmällä tähtäimellä vaikuttavista toimenpiteistä, Sari Sarkomaa huomauttaa. Lisäkoulutuksen tarpeeseen vastaamiseksi olisi luotava uusi koulutuspolku sairaanhoitajille ja erikoislääkäreille.

Lisämäärärahaa tarvitaan lisäksi hoitajien rekrytointiin ja vaativan työn kannustuslisiin. Uusia korkeakoulujen aloituspaikkoja olisi suunnattava vahvasti painottaen työvoimapulasta kärsivää Uuttamaata.

Sari Sarkomaa on jättänyt lasten tehohoidon korjaustoimien vauhdittamiseksi hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen. Kysymyksessä edellytetään vastausta siihen, mihin toimenpiteisiin hallitus ja erityisesti perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ryhtyvät lasten kriittisen tehohoidon tilanteen ratkaisemiseksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)