Verkkouutiset

Lapsi käyttää älypuhelinta Helsingissä 13. huhtikuuta 2018, LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Lasten ruutuaika kasvoi koronavuosien aikana

Tutkimuksen mukaan yli puolet lapsista ulkoili vähintään tunnin päivässä arkisin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisten 2–6-vuotiaiden päiväkotilasten päivittäinen ruutuaika kasvoi koronavuosien aikana, ilmenee tuoreesta Jyväskylän yliopiston tutkimuksesta. Ruutuajalla tarkoitetaan sitä aikaa, jonka lapsi käyttää näytöllisten laitteiden kuten television, tietokoneen, pelikonsolin tai älypuhelimen parissa.

Jyväskylän yliopisto keräsi vuosina 2019–2021 päiväkotilasten vanhemmilta kyselyaineiston, jossa tutkittiin lasten arkea päiväkotiajan ulkopuolella. Kyselyt ajoittuivat vuosien loppupuolelle, marras-joulukuille. Tuloksia vertailtiin Maailman terveysjärjestö WHO:n pienille lapsille laatimiin suosituksiin liikkumisesta, paikallaanolosta ja unesta.

Suosituksen mukaan lapsilla tulisi päivässä olla ruutuaikaa enintään tunnin verran. Vuonna 2019 kaksi viidestä lapsesta täytti arkisin ruutuaikasuosituksen ja viikonloppuisin ja vapaapäivinä suosituksen täytti viidesosa.

Toisella kyselykierroksella ensimmäisenä koronavuotena 2020 luvut näyttivät huonommilta: reilu kolmasosa täytti suosituksen arkisin ja alle 17 prosenttia viikonloppuisin.

Kolmannella kyselykerralla vuonna 2021 ruutuaikasuositusten täyttyminen palautui koronaa edeltävälle tasolle arkisin, mutta viikonloppulukema jäi koronavuoden 2020 tasolle.

– Kaikkiaan ruutuaikasuosituksen täyttymisessä on parantamisen varaa. Tässä on kyse niin pienistä lapsista, etteivät he vielä varsinaisesti tarvitse älylaitteita tai televisiota mihinkään, projektitutkija Henriikka Koivukoski kommentoi tiedotteessa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.

Koivukoski kuitenkin ymmärtää, ettei suosituksissa pysyminen ole välttämättä helppoa nykyaikana ja että laitteet voivat tukea esimerkiksi asioiden opettelua. Suosituksia myös päivitetään ja tarkennetaan jatkuvasti, kun aiheesta saadaan uutta tutkittua tietoa.

WHO suosittaa lapsille liikuntaa päivittäin kolme tuntia, josta tunti tulisi olla hengästyttävää. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, kuinka suurelle osalle lapsista kertyy vähintään tunti liikunnallista ulkoleikkiä joka on suomalaislapsilla suurelta osin hengästyttävää päivässä päiväkotiajan ulkopuolella.

Yli puolet lapsista ulkoili vähintään tunnin päivässä arkisin ja reilusti yli neljä viidestä viikonloppuisin. Koronavuotena 2020 ulkoleikkien parissa viettävien osuus oli suurimmillaan: 62 prosenttia lapsista ulkoili vähintään tunnin arkisin ja 92 prosenttia viikonloppuisin.

– Ohjattu harrastustoiminta oli keskeytynyt koronan takia, mikä näkyy ruutuajan kasvun lisäksi perheen omaehtoisen ulkoilun lisääntymisenä, pohtii apulaisprofessori Arja Sääkslahti liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.

Optimaalinen unen määrä vaihtelee lapsen iän mukaan. Kaksivuotiaille suositellaan vähintään 11 tuntia unta vuorokaudessa, josta osa voi kertyä päiväunista. Kolme–viisivuotiaille suositellaan vähintään kymmenen ja kuusivuotiaille yhdeksän tuntia unta vuorokaudessa. Unen laadun tulisi olla hyvää. Tutkimuksen mukaan 80 prosenttia lapsista saa riittävän määrän unta arkisin ja 90 prosenttia viikonloppuisin ja vapaapäivinä. Unen laatu on hyvää yhtä usealla.

– Meidän aineistossamme näkyy hienoista laskua unen laadussa koronapandemian toisena vuotena 2021. Pitkittynyt korona-aika on varmasti uuvuttanut vanhempia ja siten lapsiakin. On tärkeää pitää silmällä, palautuuko hyvä unen laatu samalle tasolle pidemmällä aikavälillä.

Tulot ja koulutus selittävät ruutuaikaa ja unta

Tutkimuksessa tarkasteltiin vanhempien koulutus- ja tulotasojen yhteyttä suositusten täyttymiseen. Ruutuajan ja unen osalta tulokset tukevat aiempia löydöksiä, joiden mukaan suurempituloisten ja korkeammin koulutettujen vanhempien lapset täyttävät suositukset todennäköisemmin. Tämä on osa globaalia trendiä, jossa hyvinvointi kasautuu samoille yksilöille.

Näin ei kuitenkaan ole liikunnallisen ulkoleikin osalta. Tutkimuksessa havaittiin, että lasten ulkoleikkiä esiintyi paljon sekä korkean että matalan koulutus- ja tulotasojen perheissä. Erityisesti arkisin matalammin koulutettujen vanhempien lapset leikkivät ulkoleikkejä muita enemmän.

Yliopistonlehtori Hanna Vehmaksen mukaan syytä tähän ei täysin tiedetä, mutta yksi selitys voi löytyä selkeämmästä työn ja vapaa-ajan erosta alemman tuloluokan perheissä, mikä on korostunut entisestään korona-aikana.

Tutkimus on osa kansainvälistä tutkimusta, jossa on Suomen lisäksi mukana Aasian maita. Suomessa edustavalla satunnaisotannalla toteutettuun tutkimukseen osallistui yhteensä 13 000 vanhempaa lähes 60 kunnasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)